Caruna aloittaa voimajohtoalueen kasvuston raivauksen Espoossa Järvenperän ja Laaksolahden välillä lokakuussa

Uutinen
Caruna aloittaa lokakuussa sähköverkon kunnossapitoon liittyvän kasvuston raivauksen Espoossa Järvenperän ja Laaksolahden välisellä voimajohtoalueella. Carunan yhteistyökumppanin metsuri tekee raivauksia 13.–26.10. välillä, ja työtä jatketaan ensi vuonna. Voimajohtoalueen kunnossapidon tavoitteena on varmistaa sähköverkon turvallinen ja luotettava toiminta kaikissa olosuhteissa.

Raivauksessa poistetaan kyseisen voimalinjan johtoaukean aluskasvustoa, joka voi aiheuttaa häiriöitä sähkönjakeluun. Työtä tehdään myös yksityisillä piha-alueilla, mikäli voimalinja kulkee niiden läpi. Voimajohto on yhteensä 14 kilometriä pitkä, ja sen ympärillä on runsaasti asutusta.

– Raivauksilla vahvistamme alueen ja sähköverkon sähköturvallisuutta sekä vähennämme sähkökatkojen riskiä. Carunalla on verkkoyhtiönä velvollisuus pitää sähköverkko kunnossa ja säännöllisesti poistaa sen lähellä kasvavaa kasvustoa, kertoo Carunan kunnossapitopäällikkö Petteri Palmumaa.

Raivaustyöt toteuttaa Carunan kumppani Omexomin metsuri. Työtä pyritään tekemään arkisin klo 8–16 välillä.

Asiakkaiden ei tarvitse valmistautua raivauksiin etukäteen. Omexom lähettää johtoalueen lähellä asuville tekstiviestin ennen kuin raivaukset alkavat. Tekstiviestin saavat asiakkaat, joiden kiinteistöjen lähellä metsuri työskentelee. Jotta tekstiviesti-ilmoitus tulee perille, omat yhteystiedot kannattaa tarkistaa ja tarvittaessa päivittää Caruna Plussassa

Metsuri noudattaa raivaustöissä turvallisuusmääräyksiä ja toimii alueen asutus huomioiden. Raivauksista syntyvät risut ja oksat jäävät maanomistajan hyödynnettäviksi, ja piha-alueilla ne kootaan siisteihin kasoihin.

Lisätietoa sähköverkon kunnossapidosta löytyy Carunan verkkosivuilta.

Voimajohto on kaikkein korkein ja jännitteeltään suurin (110 kV) jakeluverkon sähkölinja. Asiakas voi tunnistaa sen noin 20 metriä korkeista pylväistä. Järvenperä-Laaksolahti-voimalinjan johtoaukea on 30 metriä leveä ja reunavyöhykealueet 10 metriä leveät. Kuva suurjänniteverkosta ja sen reunavyöhykkeistä:

Sähköverkon reunavyöhykkeiden ja johtoalueen esimerkkikuva (110 kV suurjänniteverkko).

Lue lisää