Caruna järjestää maankaivajille maksuttomia turvallisuuskoulutuksia

Uutinen
Työmaalla on kiire, pomo painaa päälle. No, kaivan nyt vaan tuosta - voi ei! Koneen kauha osui maanalaiseen sähkökaapeliin ja napsautti sähköt pois niin lähialueen asukkailta kuin yrittäjiltä. Onko sinulle käynyt näin? Carunan, Keypron ja PeiliPinnan maksuton koulutus johdattaa sinut turvallisen ja vastuullisen toiminnan ytimeen.

Sähköjen katkeaminen ei ole ainoa haitta, sillä kaapeleiden vaurioituminen tai työskentely esimerkiksi riittävästä turvaetäisyydestä välittämättä on turvallisuusriski.  

Maankaivajalla ei ehkä ole riittävästi tietoa sähköön liittyvistä vaaroista maan alla tai ilmassa. Yhä useammin juuri ulkopuolinen toimija aiheuttaa maakaapeleille tai muille sähköverkon osille vaurioita. Yleisiä syitä ovat tietämättömyys, huolimattomuus, kiire, jopa piittaamattomuus. 

"Sähköverkko on turvallinen, kun sen kanssa osaa toimia oikein – oli se näkyvillä ilmassa tai piilossa maan alla. Maakaapelointien jatkuessa on nähtävissä, että kaapelivaurioiden vahingot jatkavat nousua. Kaapelivaurioista voi aiheutua hengenvaaraa ja kaikki me haluamme päästä työpäivän jälkeen ehjänä kotiin", kertoo Carunan käyttöpäällikkö Kimmo Vainiola

Asiakas- ja työturvallisuuden varmistaminen kaikissa tilanteissa on osa Carunan turvallisuustyötä.

"Maankaivajien kouluttaminen edistää ja pitää yllä paitsi turvallisuusasioiden omaksumista myös turvallisuustyömme toteutumista", Vainiola jatkaa.

Maankaivaja: ilmoittaudu maksuttomaan turvallisuuskoulutukseemme! 

Järjestämme PeiliPinnan ja Keypron kanssa koulutuksia sähköverkon lähellä toimiville maankaivajille.  

Teit töitä sitten infran, kiinteistöjen, julkisten teiden ja katujen rakentamisessa, teleoperaattorin, vesi- ja viemäriverkon työmaalla, on tämä koulutus tarkoitettu juuri sinulle! Maksuton koulutuksemme antaa lisää tietoa muun muassa turvallisesta työskentelystä ja kaapelinäytön tärkeydestä.

Ilmoittaudu koulutukseen

Koulutusjaksoja on kolme, ja ensimmäinen koulutus on jo huhtikuun alussa.

Koulutukset järjestetään webinaareina. Jos kiinnostuit, voit ilmoittautua koulutukseen vaikka saman tien.

Ilmoittaudu
Kaksi maankaivajaa kaivamassa lapiolla ojaa.

Lue lisää