Caruna rakentaa kymmeniä kilometrejä uutta sähköverkkoa Paksalossa

Paksalon ja Hiidenniemen sähköverkko on tullut käyttöikänsä loppuun, joten Caruna saneeraa sen seuraavan kahden vuoden aikana aloittaen työt alueen pohjoisosasta. Hankkeen aikana Caruna kumppaneineen rakentaa yhteensä 36 kilometriä uutta keskijänniteverkkoa sekä 92 kilometriä pienjänniteverkkoa. Alueelle pystytetään peräti 44 uutta muuntamoa.
Tällä hetkellä hanketta suunnitellaan, mikä vie muutaman kuukauden. Suunnitteluvaiheessa Caruna muun muassa kuulee maanomistajia ja hankkii lupia sekä materiaaleja.
– Suunnittelemme ja tarkennamme kaapelireittejä yhdessä kumppanin kanssa. Tavoitteena on kaapeloida verkko maan alle niin kattavasti kuin mahdollista. Jos maasto on kovin kallioista, jätämme joitakin ilmajohtoja paikalleen, kertoo Carunan hankepäällikkö Ville Lundgren.
Carunan Työmaat kartalla -palvelusta asiakas löytää työmaan tarkan paikan, aikataulun ja voi ottaa tarvittaessa yhteyttä asiakaspalveluun sekä tilata hankkeen tiedoteviestit. Koska hanke on vasta suunnittelussa, se löytyy karttapalvelusta myöhemmin tänä vuonna.
Uusi sähköverkko tuo alueelle entistä luotettavamman sähkönjakelun, mikä näkyy asukkaiden arjessa muun muassa harvempina sähkökatkoina. Saneeraus tukee sähköverkon ja yhteiskunnan kasvavia tarpeita, kuten aurinkopaneelien, sähköautojen latausverkostojen ja akustojen liittämistä.
Paksalon hanke kartalla:

Hankkeen päätoteuttaja on Verkonrakentaja Wire Oy, joka vastaa suunnittelu-, maanrakennus-, sähkö- ja purkutöistä.
Puhdas siirtymä näkyy jakeluverkoissa jopa nopeammin kuin kantaverkossa, ja ennakoiva sähköverkon kapasiteetin kehitys on ehdoton edellytys lisääntyvälle sähkön kulutukselle, kuten liikenteen ja lämmityksen sähköistymiselle.