Caruna tekee helikopterisahausta Länsi-Uudenmaan alueella elokuussa
Helikopterisahauksen suorittaa yhteistyökumppanimme Heliwest Oy.
Sahaukset painottuvat Rydönkylä-Viuvala-Pusula väliselle alueelle. Myös Saukkola-Hiidenvesi alueella tehdään paikoittain sahauksia. Kartta kertoo alueen tarkemmin:
Mikäli sahausta ei voida suorittaa helikopterilla, tehdään raivaus myöhemmin toisella tavalla. Esimerkiksi ilmajohtolinjan alapuolella sijaitseva kasvusto poistetaan maasta käsin.
Sahauksesta syntyneet oksat, risut ja muut tähteet ovat kiinteistönomistajan omaisuutta. Piha-alueilla ja yleisillä paikoilla, kuten puistoissa, raivaustähteet kootaan siisteihin kasoihin. Muilla alueilla ne jäävät maastoon maanomistajan hyödynnettäväksi. Emme jätä raivattua kasvustoa teille, poluille, pelloille, ojiin tai niiden pientareille, aitojen päälle tai puihin roikkumaan.
Helikopterin lisäksi työkohteiden läheisyydessä ja mahdollisesti asukkaiden tonteilla liikkuu sähköasentajia. Heidän tehtävänään on varmistaa turvallisuus sekä tarvittaessa siistiä sahaustähteet asianmukaisesti. He osallistuvat tarvittaessa myös sähkölinjan korjaustoimenpiteisiin.
Turvallisuuden varmistamiseksi pyydämme pitämään työn aikana vähintään 90 metrin etäisyyden helikopteriin. Miehittämättömien ilma-alusten tai lennokkien käyttö työkohteen läheisyydessä on ehdottomasti kielletty.
Toiminnasta saattaa aiheutua lähialueelle lyhytaikaista meluhaittaa.
Kysymyksiä ja vastauksia helikopterisahauksista
Verkkosivultamme voit lukea muun muassa, kuinka kotieläinten kanssa kannattaa toimia, jos kopteri työskentelee lähistöllä.
