Caruna valittaa markkinaoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Uutinen
Kaikki alun perin markkinaoikeuteen valittaneet jakeluyhtiöt hakevat muutosta markkinaoikeuden päätökseen korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

– Olemme perehtyneet päätökseen tarkasti ja katsomme, että asian jatkokäsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa on välttämätöntä. Markkinaoikeus ei Carunan näkemyksen mukaan arvioinut riittävästi ja asianmukaisesti valvontamenetelmämuutosten laajamittaisia ja pitkänaikavälin vaikutuksia tai Energiaviraston toimintaa muutosten toteutuksessa. Jos valvontamalliin tehdään näin laajamittaisia muutoksia, tulisi Energiaviraston tehdä perusteellisempaa analyysiä vaikutuksista sähköverkon kehittämiseen pitkällä aikavälillä sekä huomioida riittävät siirtymäajat, jotta ala voi sopeutua muutoksiin hallitusti. Olemme huolestuneita, että nyt tehdyt ja äkkinäisesti toteutetut muutokset vaarantavat pitkäjänteisen investointisuunnittelun ja heikentävät koko sähköjärjestelmän toimintavarmuutta sekä puhtaan sähkön päälle rakentuvaa kasvua, sanoo Carunan toimitusjohtaja Jyrki Tammivuori

Markkinaoikeuden ratkaisu perustui lähes yksinomaan viranomaisen laajaan harkintavaltaan, mutta se ei huomioinut riittävästi muutoksen kokonaisvaikutuksia tai arvioinut viranomaiselta vaadittua huolellisuutta isojen muutosten toteutuksessa. 

Eurooppalaisen sähkönjakeluyhtiöitä edustavan etujärjestön, Eurelectricin, arvioiden mukaan vuosittainen investointitarve Euroopan sähkönjakeluverkkoihin on noin 67 miljardia euroa, ja Suomessa vastaava luku on noin 1,2 miljardia euroa. Muutaman viime vuoden aikana alan investoinnit ovat jääneet noin puoleen arvioidusta investointitarpeesta. 


 

Lue lisää