Energiavarastointi yleistyy – Carunan verkkoalueella jo pari tuhatta akkua
Sähköjakeluyhtiö Caruna selvitti, missä kunnissa on määrällisesti tällä hetkellä eniten kuluttaja-akkuja. Kuluttaja-akuilla tarkoitetaan yleensä kotitalouden tai kiinteistön energiavarastoa. Tilaston kärjessä ovat Espoo, Salo ja Kaarina, joissa kaikissa akkuja on jo yli sadalla Carunan asiakkaalla. Carunan verkkoalueella on jo lähes 2 000 akkua (luku sisältää kaikenkokoiset kuluttaja-akut).
Carunan verkkoalueella akkujen määrä kasvaa nopeasti, ja kehitys tukee siirtymistä kohti älykkäämpää ja joustavampaa sähköverkkoa. Akkuratkaisujen yleistyminen mahdollistaa kotitalouksille ja taloyhtiöille entistä paremman energianhallinnan sekä mahdollisuuden hyödyntää uusiutuvaa energiaa tehokkaammin.
– Akkujen rooli energiamurroksessa on merkittävä, ja tuemme asiakkaitamme matkalla kohti puhdasta energiankäyttöä. Kuluttaja-akut tarjoavat kotitalouksille ja taloyhtiöille uusia mahdollisuuksia oman sähkön varastoimiseen ja hyödyntämiseen entistä tehokkaammin. Ennustamme, että akkujen määrä kasvaa nykyisestä tuhannesta lähes kymmeneen tuhanteen vuoteen 2030 mennessä. Meille on tärkeää varmistaa, että sähköverkko pysyy turvallisena ja toimintavarmana myös muuttuvissa olosuhteissa, sanoo Carunan myyntijohtaja Ilkka Möttönen.
Akkujen toiminta energiamarkkinoilla auttaa tasapainottamaan sähkön tuotantoa ja kulutusta järjestelmätasolla, mutta kasvattaa paikallisten jakeluverkkojen kuormitusta merkittävästi. Tehontarpeen kasvu edellyttää investointeja jakeluverkkoihin. Carunan analyysien mukaan energiavarastot kasvattavat yksittäisen sähköliittymän mitattua kuormitushuippua keskimäärin 30–40 %.
Lukumäärällisesti eniten kuluttaja-akkuja on seuraavissa kunnissa:
| Kunta | Akkujen lukumäärä (n.) |
|---|---|
| Espoo | 212 |
| Salo | 136 |
| Kaarina | 105 |
| Lohja | 76 |
| Kirkkonummi | 71 |
| Tuusula | 62 |
| Vihti | 61 |
| Lieto | 58 |
| Raisio | 54 |
| Sastamala | 45 |
Pienjänniteakkujen kokonaistehot tarkastelussa
Caruna selvitti, mitkä verkkoalueen kunnat erottuvat pienempien akkujen osalta suurimmalla akkuteholla. Kärjessä ovat Espoo, Salo ja Tuusula, joissa pienjänniteliittymien yhteyteen asennetut niin sanotut PJ-akut muodostavat merkittävän kokonaistehon.
Tehokkaimmat akut löytyvät seuraavista kunnista:
| Kunta | Teho MW |
|---|---|
| Espoo | 2,7 |
| Salo | 1,3 |
| Tuusula | 1,2 |
| Kaarina | 1,1 |
| Kirkkonummi | 1,0 |
| Lohja | 0,8 |
| Lieto | 0,7 |
| Vihti | 0,6 |
| Hyvinkää | 0,6 |
| Raisio | 0,5 |
Caruna kannustaa asiakkaitaan hyödyntämään akkuja osana energiaratkaisuja. Caruna huolehtii siitä, että sähköverkko mahdollistaa kasvavan energiavarastoinnin ja -tuotannon Suomessa. Tämä edellyttää kahdensuuntaista sähkönsiirtoa, jonka avulla kotitaloudet ja taloyhtiöt voivat hyödyntää akkujen tuomaa joustavuutta, ja toisaalta pienentää energiakustannuksia. Kahdensuuntaisen sähköverkon avulla myös kuluttajat voivat tuottaa sähköä jakeluverkkoon esimeriksi akkujen ja aurinkopaneelien avulla sekä vastaavasti kuluttaa sähköä jakeluverkosta normaaliin tapaan
– Kunnat, joissa on korkea lukumäärä akkuja, ovat keskeinen osa energiamurrosta, sillä ne tukevat sähköjärjestelmän joustavuutta ja varmistavat, että uusiutuvan energian tuotanto voidaan hyödyntää tehokkaasti, kertoo Möttönen. Investoimme ja mahdollistamme investoinnit verkkoon, jotta energiamurros ja uudet ratkaisut, kuten akkuvarastot, voivat toteutua turvallisesti ja tehokkaasti, Möttönen painottaa.
Turvallisuus ensin – muista kytkemislupa
Kun liität akun sähköverkkoon, tarvitset Carunalta kytkemisluvan – aivan kuten aurinkopaneeleissakin. Ilmoita asennuksesta etukäteen ja varmista, että asennuksen tekee sähköasennusoikeudet omaava ammattilainen. Verkkoon liitettävän akun on täytettävä samat tekniset ja sähköturvallisuusvaatimukset kuin muun pienimuotoisen tuotannon, jotta järjestelmä toimii turvallisesti eikä aiheuta häiriöitä verkolle tai muille sähkönkäyttäjille.
Lue tarkemmat ohjeet ja muista hakea kytkemislupa: Yleistä sähköntuotannosta.