Haluaisitko käyttää kotona tuotettua sähköä myös mökillä? Energiayhteisön kautta se voi olla tulevaisuudessa mahdollista

Artikkeli
Kiinnostus itsetuotettuun energiaan on kasvanut viime vuosien aikana valtavasti ja esimerkiksi Carunan verkkoalueella oli vuonna 2020 jo 9 400 aurinkoenergiantuottajaa. Oman sähköntuotannon suosio perustuu kuluttajien halulle saada ympäristöystävällisesti tuotettua sähköä sekä pienentää omaa hiilijalanjälkeä.

Jos tuotat omien aurinkopaneelien kautta itsellesi sähköä, olet saattanut joskus myös tuottaa energiaa omia tarpeitasi enemmän ja myynyt ylituotannon sähköyhtiöllesi. Miltä kuulostaisi, jos myynnin sijasta voisitkin käyttää itsetuotettua sähköäsi kodin lisäksi mökillä? Carunan konseptoiman energiayhteisö-palvelun ansiosta tämä voi hyvinkin tapahtua. 

"Suunnitelman tasolla olevan energiayhteisön kautta kuluttaja voisi käyttää tuottamaansa energiaa toisessa käyttöpisteessä. Jos siis asut Carunan verkkoalueella ja tuotat kotona itse aurinkoenergiaa, voit halutessasi käyttää sitä myös Carunan verkkoalueella sijaitsevalla kesämökilläsi", kertoo Carunan innovaatiopäällikkö Mika Suomi

Kodin ja mökin välille perustettu energiayhteisö voisi myös myydä ylituotantonsa sähköyhtiölle, joten yhteisön tulee kilpailuttaa sähköyhtiöitä ostettavan ja myytävän energian hinnan osalta. 

"Energiayhteisö tulee muodostamaan kuluttajille ja kumppaneille turvallisen ja toimivan alustan uusiutuvan energian käyttämiseen eri käyttöpaikoissa ja ylituotannon täysimääräisen hyödyntämisen", Suomi sanoo. 

Netotus mahdollistaa sähkön käytön eri käyttöpaikoilla 

Ylituotannon käyttäminen toisessa käyttöpaikassa olisi mahdollista kulutuksen netotuksen kautta, jolloin Caruna netottaa toisen käyttöpaikan osalta sähkön kilowattituntimäärästä ylituotantoa vastaavan osuuden. Sähkönsiirto ja verot maksettaisiin toteutuneiden arvojen mukaisesti netotuksesta huolimatta. 

"Energiayhteisöjen kautta sähköyhtiöt saisivat lisää paikallisesti tuotettua ympäristöystävällistä energiaa. Sähköyhtiöt voivat myös kasvattaa käyttöpaikkojen määrää, kun toinen käyttöpaikka liitetään osaksi sähkösopimusta", Suomi kertoo. 

Parhaillaan Carunalla tutkitaan energiayhteisön mahdollisuuksia ja mietitään parhaita tapoja hankkeen toteuttamiseksi.  

"Kuluttajien käytössä energiayhteisö voisi olla jo muutaman vuoden kuluttua. Kodin ja mökin välisen energiayhteisön periaatetta voitaisiin soveltaa myös useamman käyttäjän välisen energiayhteisön perustamiseen. Pidemmällä tulevaisuudessa energiayhteisöissä voitaisiin hyödyntää kokonaisvaltaista energiasysteemin optimointia, kuten esimerkiksi tekoälyä tai erilaisia energiavarastoinnin ratkaisuja."

Lue lisää