Hannes-myrsky etenee yli Suomen – vikakorjaukset voivat viivästyä. Päivitys klo 21.50

Häiriötiedote
Hannes-myrsky etenee lauantain ja sunnuntain aikana Suomen yli. Tuuli on paikoin erittäin voimakasta, puuskissa jopa 30 m/s, ja voi aiheuttaa päivän aikana sähkökatkoja erityisesti Lounais-Suomen, Pohjanmaan ja Satakunnan rannikkoalueilla. Katkoja voi esiintyä myös Pohjanmaan sisäosissa sekä Etelä-Suomessa, joille voimakkaat tuulet leviävät lauantain aikana. Sähkökatkojen syynä ovat pääasiassa ilmajohdoille kaatuvat puut.

Tiedote päivittyy tarvittaessa.

Päivitys tiedotteeseen 27.12.2025 klo 21.50:

Enimmillään sähköttä on ollut noin 20 000 Carunan asiakasta, pääosin Länsi- ja Lounais-Suomen saaristossa ja rannikolla. Haastavimmat olosuhteet ovat olleet Etelä-Pohjanmaalla, Merikarvian ja Satakunnan rannikolla sekä Kustavin ja Turun saaristossa.

Carunalle on tullut ilmoituksia vakavista vaurioista, kuten katkenneista pylväistä, maahan pudonneista johdoista ja puista linjoilla. Varoituksista huolimatta sähkölinjoihin on koskettu.

⚠️ Muistutus turvallisuudesta älä siirrä maassa makaavia sähkölinjoja!

– Maassa makaaviin sähkölinjoihin ei saa missään tapauksessa koskea. Niissä voi olla jännite, mikä aiheuttaa hengenvaaran. Pysy vähintään 20 metrin päässä ja ilmoita asiasta numeroon 0800 1 95011, korostaa Carunan käyttöpäällikkö Petteri Palmumaa.

Korjaustyöt ja säätilanne

– Tuuli voimistuu entisestään illan aikana, ja odotettavissa on lisää sähkökatkoja ja vahinkoja. Länsi- ja Lounais-Suomen sekä Varsinais-Suomen saaristossa viankorjaukset viivästyvät ja siirtyvät sunnuntaille. Korjausennusteita päivitetään häiriökartalle työn edetessä. Turvallisuussyistä viankorjaus on keskeytetty muutamissa kohteissa kaatuvien puiden vuoksi, jatkaa Palmumaa.

Sään salliessa sunnuntaina lähetämme helikopterit kartoittamaan vaurioita ja kuljettamaan henkilöstöä ja kalustoa vaikeakulkuisiin kohteisiin. Lisäksi varaamme metsureita raivaamaan kaatuneita puita.

----

Tiedote 27.12.2025 klo 14.00

Caruna seuraa tilannetta tiiviisti ja korjaa vikoja sääolosuhteiden sallimissa rajoissa asentajien turvallisuus huomioiden. Myrskyn ennustetaan helpottavan sunnuntaiaamuun mennessä, mutta saaristoalueilla tuuli voi jatkua edelleen voimakkaana. Tämän vuoksi vikakorjaukset voivat kestää ja jatkua osin vielä alkuviikolle.

– Lauantaina korjaustyöt ovat haastavia, koska pimeys tulee nopeasti ja tuuli on voimakasta, mikä estää liikkumisen merialueilla. Yöaikaan keskitytäänkin korjaamaan kriittisiä kohteita. Asentajien työturvallisuus on aina etusijalla. Jos puita kaatuu sähkölinjoille tai merialueilla ei voi veneillä, korjaustöitä ei aloiteta ennen kuin olosuhteet ovat turvalliset, kertoo Carunan käyttöpäällikkö Kimmo Vainiola.

Carunan verkkoalueiden sähkökatkotilannetta ja korjausennusteita voi seurata häiriökartasta  https://plus.caruna.fi/hairiokartta.

Älä poista sähkölinjoille kaatuneita puita tai oksia – tee ilmoitus Carunalle ilmaiseen numeroon 0800 1 95011

Pidä vähintään 20 metrin turvaväli linjoilla roikkuviin puihin ja oksiin.  Jos puu on kaatunut ajotielle, ilmoita siitä hätänumeroon 112.

– Ymmärrämme, että myrskytilanteissa monilla herää halu auttaa ja poistaa puita sähkölinjoilta. Tätä ei kuitenkaan pidä tehdä, sillä linjassa voi edelleen olla jännite, mikä aiheuttaa vakavan hengenvaaran. Pyydämme tekemään ilmoituksen vikapalveluumme numeroon 0800 1 95011. Numero on maksuton ja palvelee ympäri vuorokauden. Yhtään ylimääräistä riskiä ei pidä ottaa, muistuttaa Vainiola.

Käytettävissäsi on maksuton tekstiviestipalvelu, jonka kautta saat tiedot sähkökatkoista nopeasti

Tilaa viestit itsellesi Caruna Plussassa.

Tilaa sähkövahti
Henkilöt katsovat Carunan häiriökarttaa tabletilla

Näin toimit sähkökatkon aikana

•    Seuraa tilannetta häiriökartalla: plus.caruna.fi/hairiokartta. Kartta päivittyy lähes reaaliaikaisesti ja näyttää arvioidun korjausajan.
•    Älä koskaan koske kaatuneisiin puihin tai johtoihin. Ilmoita vaaratilanteista viranomaisille.
•    Varaudu pitkittyviin katkoihin: pidä puhelin ja varavirtalähde ladattuina, varaa taskulamppu ja lämpimiä vaatteita ja vältä turhaa jääkaapin/pakastimen avaamista.
•    Jos sinulla on lisätietoa vian syystä (esim. puu linjalla, muuntamon vaurio), ilmoita siitä soittamalla vikapalveluun 0800 1 95011 (maksuton, avoinna 24 h). Ilmoittaminen nopeuttaa viankorjausta.

Lue lisää