Helikopterit auttoivat ehkäisemään sähkökatkoja Pohjois-Suomessa
Toimet kohdistettiin alueille, joissa tykkylumi ja kuura olivat aiheuttaneet eniten riskejä turvallisuudelle ja sähköverkon toimivuudelle. Lentoja tehtiin Kuusamon, Posion ja Ranuan alueilla. Lisäksi helikopteri avusti moottorikelkoilla liikkuneita asentajia tarkastuksissa Pudasjärven ja Taivalkosken seuduilla, joissa lumi‑ ja jäätilanne oli ollut erityisen hankala.
Ilmasta havaittiin noin 200 linjoihin taipunutta puunlatvaa ja oksaa sekä kymmeniä kilometrejä tykkylumen vaikutuksesta alas painuneita johtoja.
– Helikopterit auttoivat sekä poistamaan kertynyttä kuuraa että tarkastamaan johtoja ja rakenteita. Tarkastuksissa löytyi useita kohtia, joissa lumi ja jää olisivat voineet aiheuttaa häiriöitä tai jopa vaaratilanteita. Tarkastusten jälkeen korjasimme riskikohdat ja raivasimme linjoilta puustoa, kertoo Carunan kunnossapitoasiantuntija Joonas Suikula.
Suikulan mukaan helikopterilennot osoittautuivat jälleen nopeaksi ja tehokkaaksi tavaksi tunnistaa riskikohdat ja ehkäistä häiriöitä ennen niiden syntymistä. Ilmasta tehtyjen havaintojen avulla tilanteesta saa hyvän kokonaiskuvan. Näin työt voidaan myös kohdistaa juuri niihin paikkoihin, joissa riski on suurin.
Helikopterilennot ja -tarkastukset ovat tätä nykyä tärkeä osa Carunan sähköverkon kunnossapitotoimia.
– Tarkastaminen on huomattavasti nopeampaa ilmasta kuin maasta, ja siksi mahdollisiin ongelmiin voidaan puuttua ajoissa. Näin voimme ehkäistä sähkökatkoja ennen kuin ne ehtivät syntyä, ja myös korjata tarvittaessa vikoja nopeasti, sanoo Suikula.
Muistutus turvallisuudesta
Jos huomaat maahan pudonneen tai matalalla roikkuvan sähköjohdon, pidä siihen vähintään 20 metrin turvaväli. Ilmoita havainnosta heti Carunan vikapalveluun: 0800 1 95011 (24 h).