Katsoa saa, muttei koskea – ilmoita Carunalle maassa makaavista sähkölinjoista

Artikkeli
Kävimmekö lähelläsi laittamassa ilmajohtoja maan alle? Onko vanha sähkölinja jäänyt purkamatta tai odottamaan purkamista liian alhaalla tai maassa kosketusetäisyydellä? Oli sähkölinja ilmassa tai maassa, on sitä varottava, sillä siinä piilee vaara, joka voi aiheuttaa varomattomalle vahinkoja.

Caruna uusii sähköverkkoa ammattimaisesti ja huolehtii aina työmaan työntekijöiden ja ympäristön turvallisuudesta yhdessä kumppanin kanssa. Virheitä voi sattua, mutta niihin puutumme välittömästi ja korjaamme tilanteen.

Sähköverkon rakentamiseen tai kunnostamiseen liittyy monta vaihetta. Ensin uutta sähköverkkoa suunnitellaan, sitten rakennetaan ja lopulta se otetaan käyttöön. Tämän jälkeen vanha sähköverkko puretaan. Purku ajoitetaan maaston kannalta parhaaseen ajankohtaan, ja voi täten toteutua seuraavana talvena.  Kaikkiaan yksi sähköverkkotyömaa voi kestää parikin vuotta.

Kun maallikko kulkee työmaa-alueella ja näkee maassa materiaaleja, kuten sähkölinjoja ja putkia, mutta ei työmiehiä tai koneita, voi vaikuttaa siltä, että työmaa on valmis. Työmaa voi olla keskeneräinen ja siksi on tärkeää varoa maastossa olevia materiaaleja.

Älä koske sähkölinjaan, se on hengenvaarallinen

Vaikka kuinka houkuttelisi siirtää sähkölinja pois tieltä, älä koskaan tee niin. Maassa makaavaan sähkölinjaan on aina syytä suhtautua kuin jännitteiseen - se voi aiheuttaa vakavia vammoja. Älä koskaan siirrä tai koske sähkölinjaan. 

Vaikka sähkölinja ei roiku ylhäällä ja näyttää ”kuolleelta”, siinä voi silti olla jännite. Siksi sähköttömältä näyttävään sähkölinjaan saa koskea vain sähköalan ammattilainen. Kierrä siis paikka turvamatkan päästä ja ota yhteyttä Carunaan.

Jos näet sähkölinjan maassa, toimi näin

  • Pidä linjoihin vähintään 20 metrin turvaetäisyys
  • Älä koske sähkölinjaan, älä yritä nostaa tai siirtää sitä
  • Tartu puhelimeen ja ilmoita havainnostasi Carunan vikapalveluun joko häiriökartan chatin kautta tai soittamalla vikapalvelunumeroomme 0800 1 95011. Palvelemme sekä chatissä että puhelimen päässä kellon ympäri.
Siirry häiriökartalle

Carunan karttapalvelusta lisätietoa työmaan aikataulusta

Sähköverkon rakentaminen kestää keskimäärin 1–2 vuotta. Voit seurata sähköverkon rakentamisen edistymistä ja katsoa aikataulun karttapalvelusta. Samasta palvelusta voit tilata myös työmaata koskevat viestit sekä ottaa meihin yhteyttä työmaihin liittyen.

Siirry karttapalveluun

Lue lisää