”Kesätöissä sain vahvistuksen siitä, että haluan jatkossakin opiskella kyberturvallisuutta”

Blogi
Olen Enni ja toimin Carunalla kesällä 2020 ICT-harjoittelijana ja kesällä 2021 kesätyöntekijänä. Opiskelen tietojärjestelmätieteitä Jyväskylän yliopistossa
Enni Seppälä on Caruna kyberturvalllisuustiimin kesäharjoittelija

Pääsin onnekseni jo ensimmäisen opiskeluvuoteni jälkeen IT-alan työtehtäviin. Koronatilanteen pahentuessa vuonna 2020 moni tuttuni oli huolissaan kesätyöpaikoista. Onneksi Carunalta ilmoitettiin, että pääsen aloittamaan harjoittelun sovitusti.

”Eniten pidin tietoturvakoulutuksen suunnittelusta”

Viime kesänä työhöni harjoittelijana kuului dokumentaation läpikäynti ja uudelleenjärjestely, laitetilausten hoito sekä tietoturvakoulutuksen suunnittelu ja toteutus verkkokurssina. Eniten pidin tietoturvakoulutuksen suunnittelusta. Tutustuin erilaisiin materiaaleihin ja kirjasin muistiin asioita, joita halusin koulutukseen sisällyttää. Suunnittelin rakenteen, kirjoitin tekstit puhtaaksi ja etsin aiheeseen sopivat kuvat.

Koulutukseen tuli myös käytännön pohdintakysymyksiä ja tapausesimerkeiksi kaksi tosielämän kyberhyökkäystä. Pyrimme tekemään koulutuksesta mahdollisimman käytännönläheisen ja ajankohtaisen. Tehtävässä oli haastetta, mutta jaoimme esimieheni kanssa avoimesti ajatuksia projektiin liittyen.

Kevät 2020 oli poikkeuksellinen uudelle työntekijälle, ja työn aloittaminen näissä olosuhteissa oli haastavaa. Harjoitteluni alkaessa etätyösuositus oli jo voimassa. Kävin ensimmäisenä päivänä toimistolla, ja sain esimieheltäni työvälineet sekä perehdytyksen. Oli outoa tutustua työyhteisöön vain äänen ja kuvan avulla.

Toimistolla on helpompi jakaa arkipäiväisiä kuulumisia työkavereiden kesken, ja vapaamuotoinen ajatustenvaihto jäi etätyöskentelyssä vähemmälle. Työkavereiden kanssa oli kuitenkin helppo keskustella avoimesti ja koin, että pystyin esittämään omia näkemyksiäni. Tunsin, että minuun luotetaan ja työtäni arvostetaan. Sain vastuuta, mutta myös vapautta tehdä asioita omalla tavallani.

”Oli mukavaa palata takaisin Carunalle”

Etätyöskentelyssä hyvä kommunikaatio on tärkeää, ja keskustelimmekin esimieheni kanssa käytännöistä, toiveista ja odotuksista. Helpotti kun tiesin, mitä minulta odotetaan ja sain kysyä, jos jokin asia mietitytti. Olen aina ollut oma-aloitteinen, mutta huomasin etätyöskentelyn korostavan piirrettä entisestään.

Harjoittelussa sain vahvistuksen siitä, että haluan jatkossakin opiskella kyberturvallisuutta. Tänä kesänä palasin takaisin Carunalle kesätöihin. Etätyöskentely mahdollistaa sen, että voin tehdä töitä Jyväskylästä käsin. Kävin ensimmäisenä työpäivänäni ainoastaan hakemassa toimistolta tarvittavat työvälineet ja keskustelemassa esimieheni kanssa kesän työtehtävistäni.

Tänä kesänä pääpaino on tietoturvatietoisuuden lisäämisessä. Siihen kuuluu muun muassa tietoturvastandardiin tutustuminen ja sen kouluttaminen henkilöstölle. Viime kesänä työn aloitus jännitti, kun kaikki oli uutta. Nyt tilanne on eri, ja aloittelen toista kesääni carunalaisena rennoin mielin. Oli mukavaa palata takaisin.

Enni Seppälä, Carunan kesätyöntekijä

Lue lisää