Kunnat eivät kehity ilman sähköverkkoa
Kehitämme sähköverkkoamme sen perusteella, miten ennustamme sähköntarpeen kasvavan eri osissa verkkoaluettamme. Tulevaisuuden sähkönkäytöstä kertovat esimerkiksi sähköliittymien tilausmäärät, liikenteen sähköistyminen sekä uusiutuvan energian määrä.
Näetkö sähköverkon, kun kävelet kotikadullasi? Kulkeeko se maan päällä pylväissä vai maan alla kaapeleissa? Sähköverkko tarvitsee tilaa. Sähköasema vaatii tontin, kaapelit tarvitsevat katutilaa, muuntamot pitää sijoittaa järkevästi. Sähköverkon elinkaari on helposti 50 vuotta, jonka jälkeen se uudistetaan, eli kyse on pysyvästä tilankäytöstä. Siksi tarvitsemme kaavoituksessa ja yhteisrakentamisessa toimivaa yhteistyötä kunnan ja Carunan välillä.
Tilankäyttötarpeet vaihtelevat eri ympäristöissä. Espoossa ja kaupunkikeskustoissa kaavoituksen haasteena on tiivis kaupunkirakenne, jolloin verkon kapasiteetin jakavat yhä useammat kaupunkilaiset. Kaupunkien ulkopuolella taas tarvitaan uutta verkkoa yhdistämään sähkön tuotantolaitokset muualla sijaitseviin kulutuskeskittymiin. Rakenteiden järkevä sijoittaminen on edellytys kestävälle ja kustannustehokkaalle energiajärjestelmälle. Siksi on tärkeää, että alueelliset sähköverkon tarpeet huomioidaan jo kaavoituksessa.
Jos sähköverkkokapasiteettia ei saada rakennettua riittävästi, energiamurros ja talouskasvu kuntien alueilla voivat hidastua.
Tilankäyttö tuleville vuosille ratkaistaan nyt
Se, miten hyvin kunnat voivat houkutella puhtaan siirtymän investointeja alueelleen ratkaisee, miltä alueen tulevaisuus näyttää. Investoinnit tuovat kuntaan työllisyyttä ja elinvoimaa. Suurin osa tällaisista investointimahdollisuuksista, kuten uusiutuva energia tai puhdas teollisuus, nojaavat sähkön kulutuksen ja tuotannon kasvuun. Tällaisten investointimahdollisuuksien saamiseksi verkon on oltava vahva ja toimiva kaikissa kunnissa.
Sähkön toimitusvarmuus on kehittynyt, ja häiriöt erityisesti haastavissa sääolosuhteissa ovat vähentyneet - kiitos maakaapeloinnin ja toimitusvarmuusinvestointien. Työ kuitenkin jatkuu. Viestimme kuntapäättäjille ovatkin seuraavat
- Vahva jakeluverkko on kilpailuvaltti, joka luo elinvoimaa
- Jakeluverkkoihin on investoitava ennakoiden
- Energian jakeluun liittyvää luvitusta ja rakentamiseen liittyvää sääntelyä on virtaviivaistettava
- Yleisistä rakentamisvaatimuksista poikkeavat toiveet hidastavat suunnittelua ja lisäävät kustannuksia
Sääntelyn tulee olla ennakoitavaa ja mahdollistaa teknologiakehitys. Koska sähköverkkojen käyttöikä on vuosikymmeniä, päätökset seuraavien vuosikymmenten sähköistymiselle ja investoinneille tehdään nyt.