Liikenteen sähköistyminen etenee – raskas liikenne sähköistyy vauhdilla

Artikkeli
Liikenteen sähköistyminen etenee – raskas liikenne sähköistyy vauhdilla
Liikenteen sähköistyminen on yksi merkittävimmistä muutoksista, joka vaikuttaa sekä ympäristöön että yhteiskuntaan. Vuonna 2024 Carunan verkkoalueelle otettiin käyttöön 17 000 uutta ladattavaa autoa, mikä nosti ladattavien autojen kokonaismäärän 74 000:een. Myös raide- ja logistiikkaliikenne, julkinen liikenne sekä veneily ja lauttaliikenne ovat sähköistymässä, mikä tarkoittaa lisääntyvää sähkön kulutusta ja latausinfran rakentamista.

Sähköautojen määrä on kasvanut merkittävästi viime vuosina. Täyssähköautojen ja ladattavien hybridiautojen määrä kasvaa maailmalla ja Suomessa kovaa tahtia. Sähköautojen yleistyminen näkyy sekä yleisen latauspisteverkon kasvuna että yksityisten latauslaitteiden myyntinä.

– Liikenteen sähköistyminen koskee henkilö- ja pakettiautoliikenteen lisäksi muitakin osa-alueita. Käytännössä kaikki alle 200 kilometrin matkat logistiikasta julkiseen henkilöliikenteeseen sähköistyvät tällä vuosikymmenellä. Raskas kalusto sähköistyy tulevina vuosina vauhdilla. Muun muassa Lietoon on tulossa raskaan kaluston latausasema, sanoo Carunan asiakkuusjohtaja Kosti Rautiainen.

Vuonna 2024 Carunan verkkoalueelle otettiin käyttöön 17 000 uutta ladattavaa autoa, mikä on saman verran kuin edellisenä vuonna. Ladattavien autojen kokonaismäärä on 13 % alueen henkilöautojen kokonaismäärästä. Koko Suomessa vastaava luku on 10 prosenttia. Uusista rekisteröinneistä Carunan verkkoalueen kunnissa 50 % oli ladattavia autoja. Espoossa vastaava luku oli 60 %.

Graafi ladattavien autojen prosenttiosuuksista
Ladattavien autojen osuus kunnan henkilöautokannasta. Carunan toimialueen kunnat: Kauniainen, Espoo, Kirkkonummi, Kaarina. Lähde: Traficom
Graafi ladattavien autojen määrästä Suomi vs. Carunan verkkoalue
Ladattavien autojen osuus Carunan verkkoalueella vs. muu Suomi. Lähde: Traficom

Sähköautot lisäävät huippukulutusta enemmän kuin keskimääräistä kulutusta alueilla, joissa on pääasiassa omakotitaloja. Esimerkiksi omakotitaloalueella, jossa viidennes talouksista on hankkinut sähköauton, tehontarpeissa nähdään jo nyt merkittävää yli 20 % kasvua piikkikulutuksessa, kun autoja ladataan halpojen tuntien aikaan samanaikaisesti. Yksi täyssähköauto lisää vuosikulutusta noin 2 450 kWh, mikä vastaa yhden kerrostaloasunnon kulutusta.

Raideliikenne tarvitsee lisää kapasiteettia ja syöttöpisteitä

Carunan toimialueella sijaitsee paljon raideliikennettä, jonka kehittyminen vaatii sähköverkolta lisää kapasiteettia sekä syöttöpisteitä. Julkisten kulkuneuvojen ja logistiikan ajoneuvojen sähköistyminen vaatii toimivaa suurteholatausverkostoa. Verkkoalueella sijaitsee myös paljon pienvenesatamia ja useita lauttayhteyksiä, joihin todennäköisesti tulevaisuudessa rakennetaan latauspisteitä veneilyn ja lauttaliikenteen sähköistymisen myötä.

– Liikenteen ja henkilöautoliikenteen sähköistymisen uskotaan kiihtyvän merkittävästi lähivuosina. Tällä hetkellä verkkoalueella autoliikenteen sähköistyminen näkyy Carunalla lähinnä pien- ja keskijänniteverkon kulutusliittymäkyselyissä. Uusia merkittäviä kulutusasiakkaita tulee, kun julkinen liikenne ja logistiikkakuljetukset, kuten paketti- ja kuorma-autot, sähköistyvät ja suurten henkilöautojen pikalatauspisteet yleistyvät, sanoo Rautiainen.

Sähköverkon pitkän tähtäimen kehittämisessä onkin huomioitava myös muun liikenteen sähköistyminen, kuten raide- ja logistiikkaliikenne, julkinen liikenne (linja-autot) sekä veneily ja lauttaliikenne. Nämä liikennemuodot tulevat lisäämään sähkön käyttöä ja latausinfran rakentamista, mikä vaatii sähköverkolta entistä enemmän kapasiteettia ja joustavuutta.

Sähkön kulutuksen ja kapasiteettitarpeiden kasvu edellyttää sähköverkon jatkuvaa kehittämistä ja siihen kohdistuvia investointeja.

Saaristoliikenne toimii jo hybridilautoilla

Nauvon ja Korppoon sekä Nauvon ja Paraisten välillä saaristoliikennettä pyörittävät jo nyt hybridilautat. Lauttareitin molempiin päihin rakennettiin järeät sähköliittymät, ja lautan akkuja ladataan aina kun lautta on pysähdyksissä. Ajot on pystytty toteuttamaan lähes täysin sähköllä. Hybridilautoissa on varalla myös polttomoottorit. ELY-keskuksen alkuperäinen arvio hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä verrattuna polttomoottoreilla toimiviin lauttoihin oli 60 prosenttia. Tosiasiassa päästöt vähenivät 85 prosenttia, ja polttoainetta säästyy yli 1,4 miljoonaa litraa vuosittain.

– Arvioimme sähkönkulutuksen lisääntyvän verkkoalueella yksityistalouksissa sähköisten ajoneuvojen kotilatauspisteiden yleistymisen ja lämmityslaitteistojen sähköistymisen (öljylämmityksen korvaaminen sähköisillä ratkaisuilla) myötä. Sähkönkulutusta vähentävät yksityistalouksissa pientuotannon lisääntyminen sekä kiinteistöjen energiatehokkuusparannukset, sanoo Rautiainen.

Lue lisää