Noora Neilimo-Kontio nimitetty Carunan talous- ja varatoimitusjohtajaksi
"Teollisuuden ja lämmityksen sähköistäminen sekä suomalaisen ja uusiutuvan energiantuotannon lisääminen vaativat suomalaiselta sähköverkolta älykkyyttä, joustavuutta ja kasvavaa kapasiteettia. Yhtiön tavoitteena on uudistaa sähköverkkoaan pitkäjänteisesti energiamurroksen tarpeet huomioiden, mikä edellyttää investointeja tulevina vuosina sähköverkon kehittämiseen. Noora Neilimo-Kontiolla on pitkäaikainen kokemus energiatoimialalta, mitä tarvitsemme yhtiön johtamisessa muuttuneessa maailman tilanteessa", kertoo toimitusjohtaja Jyrki Tammivuori.
"Olen iloinen voidessani olla mukana edistämässä yhtiön strategiaa energiamurroksen läpiviemisessä, jotta Suomen hiilineutraaliustavoitteet saavutetaan. Carunalla on keskeinen rooli osana yhteiskunnan kriittistä infrastruktuuria. Teemme töitä joka päivä sen eteen, että asiakkaidemme arki on sujuvaa. Tulevaisuuden energiajärjestelmää rakennetaan systemaattisesti ja suunnitelmallisella tekemisellä", sanoo talous- ja varatoimitusjohtaja Noora Neilimo-Kontio.
Talous- ja varatoimitusjohtajan tehtävien lisäksi Neilimo-Kontion vastuulle jäävät edelleen myös strategia-, yhteiskuntasuhde- ja regulaatioasiat sekä viestintä ja markkinointi.
Noora Neilimo-Kontio on ollut Carunan johtoryhmän jäsen 12.3.2020 alkaen.
Noora Neilimo-Kontion keskeinen työkokemus:
13.6.2022 - Carunan talous- ja varatoimitusjohtaja
10/2021 - yhteiskuntasuhde- ja regulaatiojohtaja, Caruna
08/2017 - strategia- ja regulaatiojohtaja, Caruna
01/2014 - Head of business control, Caruna
Ennen Carunaa Noora Neilimo-Kontio on toiminut liikkeenjohdon konsulttina useissa erilaisissa liiketoiminnan, strategian ja talouden kehitystehtävissä EY:llä ja Accenturella.