Sähkön kasvava tehontarve on koko yhteiskunnan kysymys

Kasvava tehontarve on koko yhteiskunnan kysymys, koska sähköverkot ratkaisevat, minne Suomeen syntyy uutta teollisuutta ja millä aikataululla kunnat voivat toteuttaa omia sähköistymishankkeitaan. Eli sähköverkoilla on taloudellisia, kaupunkipoliittisia sekä huolto varmuusvaikutuksia. Lämmitys ja kriittiset palvelut nojaavat sähköön yhä enemmän.

Olen huolissani siitä, että merkkejä Suomen nykyisen sähköjärjestelmän rasituksesta alkaa jo näkyä uusiutuvan sähköntuotannon sekä lämmityksen, liikenteen ja teollisuuden sähköistymisen myötä.

Kantaverkkoyhtiö Fingrid ilmoitti useista rajoituksista kantaverkon liityntäkapasiteettiin vuoden 2025 aikana. Rajoituksiin vaikutti sähkön kulutuksen ennakoitua nopeampi kasvu eteläisessä Suomessa samaan aikaan, kun alueellista yhdistettyä sähkön ja lämmön tuotantoa poistui markkinoilta. Toisaalta 8.1.2026 koettiin koko Suomen sähkönkulutuksen kaikkien aikojen ennätys ja ennätyksiä tullaan rikkomaan jatkossakin.

Kaasua vai jarrua?

Erityisenä ongelmana näen sen, että Fingridin ylläpitämästä sähkön kantaverkosta on puhuttu paljon, mutta alueellisista jakeluverkoista ei juurikaan, vaikka suurin osa kulutuksen muutoksista tapahtuu juuri alueellisissa jakeluverkoissa esimerkiksi lämmitykseen ja liikenteeseen liittyvien tehontarpeiden yhdenaikaistuessa.

Sähkön kasvavaa tehontarvetta ei pystytä hallitsemaan tehotariffilla, vaikka siitä on puhuttu paljon. Se ei ratkaise ongelmaa.

Tehotariffi ohjaa ottamaan nykyisestä järjestelmästä kaikki tehot irti, mutta se ei riitä. Tehotariffin vaikutus voi olla kymmenen prosentin luokkaa, mutta 90 prosenttia pitää hoitaa muuten.

Energiavirasto teki vuoden 2024 alusta sääntelymalliin isoja ja yllättäviä muutoksia, jotka leikkasivat sähkönjakeluyhtiöiden sallittua liikevaihtoa merkittävästi, ja tämä on näkynyt investointien hidastumisena juuri, kun olisi pitänyt painaa kaasua eikä jarrua.

Talouskasvu vaatii panostuksia jakeluverkkoihin

Puhtaan siirtymän arvoketju kulkee pääosin jakeluverkkojen kautta, joten talouskasvu ei toteudu ilman merkittäviä panostuksia jakeluverkkoihin. Verkon vahvistaminen vie keskimäärin 5–7 vuotta, kun taas teollisuus- ja akkuinvestoinnit valmistuvat nopeasti. Tämä aiheuttaa pullonkaulan, joka hidastaa sähköistymistä ja uusia investointeja.

Tämä malli johtaa väistämättä ongelmiin, jos mitään ei tehdä. Keskeistä olisi nyt parantaa verkkoyhtiöiden taloudellisia toimintaedellytyksiä investoinneille. Jos haluamme olla kilpailukykyisiä ja menestyä seuraavalla vuosikymmenellä, se vaatii toimenpiteitä jo nyt.

Tarvitaan selkeä päämäärä ja tiekartta

Nyt olisi Suomessa tärkeätä määritellä selkeä päämäärä sekä yhteinen pidemmän aikavälin tiekartta koko energiajärjestelmälle. Tämä edellyttäisi lainsäädännön ja jakeluyhtiöiden regulaation uudistamista. Lisäksi toivoisin tähän liittyen ainakin poliittisella tasolla nykyistä hallitumpaa, asiapohjaista ja aavistuksen vähemmän tunnepitoista erilaisten kohujen värittämää keskustelua, eli tarvittaisiin vastuullista pitkän tähtäimen johtajuutta. Niin kauan kuin tietty tahtotila ja yhteisymmärrys puuttuu, on riskinä, että me ajelehdimme ja laitamme laastaria järjestelmään, joka vaatisi suuria investointeja.

Korostan sen tärkeyttä, että alan sääntely on ennustettavaa ja vakaata. Ala on hyvin pääomavaltainen ja investointipäätökset tehdään vuosikymmenien aikajänteellä.

Esimerkiksi Carunan investointitarve seuraavalle 10 vuodelle on 200 miljoonaa euroa vuodessa, jotta kasvu voidaan mahdollistaa.