Sähköverkko kertoo vioista automaattisesti ja korjaamme viat huomaamattasi – Sähkövahtipalvelulla pysyt ajan tasalla!

Artikkeli
Sähkö kulkee monen johdon ja laitteen kautta kotisi pistorasiaan. Matkaan voi kuitenkin tulla mutkia. Myrskyt saattavat aiheuttaa kaapelivaurioita tai laiteviat voivat aiheuttaa sähkökatkoja. Perinteisesti asiakkaat ovat ilmoittaneet katkoista käyttökeskukseen itse, jolloin vian löytämiseen ja korjaamiseen on kulunut aikaa.

Verkon kehittymisen myötä sähkökatkot ovat vähentyneet ja lyhentyneet. Esimerkiksi keskijänniteverkon vikahälytykset saapuvat automaattisesti käyttökeskukseen, mikä nopeuttaa korjaustöiden aloittamista.

Kun sähkömittari ilmoittaa viasta, me lähdemme korjaamaan

Parannamme sähkön toimitusvarmuutta myös loppumetreillä. Nyt, pystymme tunnistamaan osan sinun tai naapurisi tontilla alkaneita vikoja automaattisesti. Kun sähkömittarisi hälyttää meille pienjänniteverkon viasta, saamme korjaajan tilattua paikanpäälle jopa parissakymmenessä minuutissa. Sähkömittarit ja automatiikka kykenevät kertomaan vioista, kunhan rakennuksen pääkytkin on päällä.

- Jo ensimmäisen testikuukauden aikana sattui tapaus, jossa pienjännitteinen maakaapeli maistoi kaivurin kauhaa, ja korjaaja ehti saapua paikalle ennen kuin asiakas tai kaivaja ehti huomata asiaa, saati ottamaan meihin yhteyttä, kertoo Carunan liiketoiminta-asiantuntija Ossi Juujärvi.

Kaapelikela

Piilevien vikojen havaitseminen nopeutuu ja turvallisuus paranee

Automaattiset hälytykset parantavat myös turvallisuutta, sillä käyttökeskuksen tietoon tulevat myös osa vaihevioista. Ne kertovat esimerkiksi vioittuneesta sähkökaapelista, jos maakaapeli on vaikkapa vaurioitunut kaivuutöiden yhteydessä. Silloin havaitsemme vaaratilanteet nopeammin ja voimme puuttua niihin viipymättä, mikä auttaa välttämään onnettomuuksia työmailla.

Carunan käyttökeskus

Maksuton sähkövahtipalvelu pitää sinut ajan tasalla

Puhelimeen kannattaa kuitenkin tilata Sähkövahti, jolloin saat ilmoitukset vioista ja korjauksista maksutta ja mahdollisimman nopeasti! Silloin mökin sähköjä ei tarvitse miettiä tai lähteä tarkistamaan – sähkövahti hoitaa sen puolestasi.

Kodin sähkönkulutusta kannattaa myös seurata Caruna Plussan avulla. Jos sähkön kulutus romahtaa kolmasosan verran, jokin on todennäköisesti vialla.

Toimi näin, jos sähköt ovat poikki:

  • Tarkista viestit: onko sinulle tullut ilmoitus mahdollisista häiriöistä ja korjausaikatauluista? Viestien saamiseksi kannattaa tilata sähkövahtipalvelu.
  • Ota yhteyttä vikapalveluumme, jos vika jatkuu vielä korjauskuittausviestin jälkeen.
  • Myrskytilanteessa kannattaa seurata häiriökarttaamme ja sähkövahtipalvelun päivitysviestejä.

Sähkövahti voi lähettää viestejä vuorokauden ympäri, joten puhelimen asetuksista kannattaa sulkea viestiäänet pois yöaikaan, jotta päivitykset eivät häiritse unta.

Lue lisää