Sähköverkon automaatiojärjestelmä lyhentää sähkökatkojen kestoa

Fault Location Isolation Supply Restoration (FLISR) -projekti keskittyi vikojen automaattiseen paikantamiseen, eristämiseen ja sähkön palauttamiseen 12 eri kunnan alueella sijaitsevilla sähköasemilla.
– Pilotista saatiin hyviä ja luotettavia tuloksia, joten automaatio on käytössä nyt jo 28 sähköasemalla. Carunalla on verkossa yhteensä noin 200 sähköasemaa, kertoo prosessipäällikkö Antti Rokka Carunan Sähköverkot-yksiköstä.
Älykäs vianhallinta nopeuttaa sähkön palautumista
Automaattinen järjestelmä lyhentää sähkökatkojen kestoa paikantamalla ja erottamalla vian, minkä jälkeen se palauttaa sähköt vian ulkopuolelle jääville asiakkaille.
– Erityisesti myrskyjen aikana hyödyt ovat olleet merkittäviä, sillä automaattinen vian paikannus ja erottaminen ovat vähentäneet sähkökatkojen kestoa ja laajuutta, jatkaa Rokka.
Automaatiota hyödynnettiin marraskuussa 2024, kun Lyly- ja Jari-myrskyt koettelivat Carunan verkkoalueita erityisesti Varsinais-Suomessa. Esimerkiksi Nauvossa Vikomin sähköaseman vaikutuspiirissä asuvat Carunan asiakkaat saivat automaation avulla nopeammin sähköt takaisin.
– Käyttökeskuksessa operaattoreilla oli myrskyn aikana kädet täynnä töitä, joten automaatiosta oli apua sähköjen palauttamisessa asiakkaille. Automaatiosta hyötyvät siis sekä asiakkaat että omat työntekijät, kertoo Rokka.
Täysin ilman haasteita ei pilottiprojekti sujunut. Pilotissa havaittiin, että automaation konfigurointi järjestelmään on haastavaa, koska sähköasemat ovat teknologialtaan osin erilaisia.
– Konfigurointi on työlästä, mikä on hieman hidastanut laajempaa operatiivista käyttöönottoa. Jatkamme ratkaisujen etsimistä, sillä näemme FLISR:ssä paljon mahdollisuuksia.
Pilotissa olivat mukana sähköasemat seuraavista kunnista:
- Kristiinankaupunki (Lålbyn sähköasema)
- Taivalkoski (Taivalvaaran sähköasema)
- Nauvo (Vikomin sähköasema)
- Kuusamo (Säynäjävaaran sähköasema)
- Närpiö
- Salo (Isokylän sähköasema)
- Aura
- Tuusula
- Vihti (Siippoon sähköasema)