Sähköverkon rakennustyöt Sastamalan Varilassa jatkuvat

Uutinen
Caruna vastuullisuus: Vaikutukset yhteiskuntaan
Caruna jatkaa jakeluverkon saneeraamista Sastamalan alueella. Yhtiö saneeraa ilmajohtoja maakaapeliksi vuosien 2025–2026 aikana Varilan ympäristössä. Valmistuttuaan alueen noin 1 200 asiakkaalle on turvattu luotettavampi sähkönjakelu.

Carunan kumppani Omexom alihankkijoineen kaivaa Sastamalan Varilassa maan alle noin 50 kilometriä pien- ja keskijänniteverkon maakaapelia. Uusia muuntamoita nousee pystyyn 27 ja uusia jakokaappeja 119. Alueelta puretaan vanhaa ilmajohtoverkkoa 54 kilometrin matkalta sekä poistetaan lähes tuhat pylvästä ja 26 vanhaa pylväsmuuntamoa. Kaikki purettu materiaali kierrätetään Kuusakoskelle.

Verkko uusitaan maakaapeloimalla, mikä on elinkaarikustannuksiltaan edullisin ratkaisu.

”Sähkötyöt painottuvat pääosin tälle vuodelle ja tarkoitus on saada loppuvuoteen mennessä suurin osa uudesta verkosta käyttöön. Vanhan verkon purkutyöt valmistuvat 2026 alkupuolella”, sanoo Carunan hankepäällikkö Janne Aro-Koivisto.

Ensimmäinen projekti Leiniälän alueella valmistui alkuvuodesta 2024. Nyt jatketaan neljällä projektilla, jotka sijoittuvat Tervahaudanmäen, Korkeenojankulman, Maijan Kallion ja Korvalamminojan alueille. Tervahaudanmäen alueen maanrakennustyöt ovat jo alkaneet Piimäsjärventiellä.

Tervahaudanmäen ja Korvalamminojan maanrakennustyöt on tarkoitus saada valmiiksi kevään aikana. Maijankallion sekä Korkeenojankulman alueilla aloitellaan rakentamista syksymmällä.

”Pyrimme minimoimaan viljelijöille kaivutöistä aiheutuvia vahinkoja”, sanoo Aro-Koivisto.

Carunan Työmaat kartalla -karttapalvelusta asiakas löytää työmaan tarkan paikan, aikataulun ja voi ottaa tarvittaessa yhteyttä asiakaspalveluun sekä tilata hankkeen tiedoteviestit.

Puhdas siirtymä näkyy jakeluverkoissa jopa nopeammin kuin kantaverkossa, ja ennakoiva sähköverkon kapasiteetin kehitys on ehdoton ennakkoedellytys lisääntyvälle sähkön kulutukselle, kuten liikenteen ja lämmityksen sähköistymiselle.

Lue lisää