Selviämmekö energiamurroksesta? Mikan työtä on ennustaa tulevaisuutta

Artikkeli
Carunan innovaatiopäällikkö Mika Suomi.
Nuorena Mika Suomi kasasi hampurilaisia pikaruokaravintolassa ja haaveili ammattiurheilijan urasta. Nykyisin hän on yksi Carunan kolmesta innovaatiopäälliköstä. Hänen työtään on ennustaa tulevaisuutta. Millaista on olla töissä Carunalla?

Carunan innovaatiotiimi tähyilee tulevaisuuteen

Carunan kolmihenkinen innovaatiotiimi on organisaation kristallipallo. Tiimin työtä on nähdä kymmenen vuoden päähän ja pähkäillä, miten parhaiten selviämme energiamurroksesta.  

“Tulevaisuudessa on helppo liihottaa, mutta on eri juttu viedä asioita läpi organisaatiossa, jossa muut miettivät huomista ja ylihuomista, kuten tietysti pitääkin. Joskus innovaatiotiimin asiat tuntuvat varmasti pitkän aikavälin haihatukselta”, Suomi sanoo.  

Suomi aloitti Carunalla kesätyöntekijänä vuonna 2017. Kun diplomityö valmistui, Suomi siirtyi kehitysyksikköön liiketoiminta-asiantuntijaksi ja projektipäälliköksi. 

Jo silloin innovaatiotyö oli suuri osa tekemistä, mutta täysipäiväinen innovaatiopäällikön titteli irtosi vuonna 2020, kun kokemusta oli päässyt karttumaan riittävästi

Suomen mukaan Carunan ilmapiiri kannustaa innovointiin.  

“Kiitos aiempien innovaatiohenkilöiden Carunalle on saatu juurrutettua innovaatioajattelua. Nykyään on jo tilanteita, joissa meiltä tullaan oma-aloitteisesti pyytämään apua vaikka hackathoniin.”

Millaista on olla innovaatiopäällikkö Carunalla?

Innovaatiopäällikkönä Suomella on etuoikeus kyseenalaistaa sitä, miksi asiat tehdään tietyllä tavalla.

“Innovaatiotyössä joutuu ajattelemaan sellaisia asioita, joita kukaan muu ei ole vielä ajatellut, joten valmis malli puuttuu.”

Suomen mukaan haastavinta on se, että asiat on pilkottava käsiteltävän kokoisiksi.

“Kun yksi palanen valmistuu ja palaa katsomaan isoa kokonaisuutta, tuntuu joskus, että olikohan tästä hyötyä, kun ympärillä on niin paljon tuntematonta.”

Suomen mukaan Caruna on edistyksellinen työnantaja, ei perinteinen harmaa insinööritoimisto. Työtehtävät ovat monipuolisia, ja innovaatiotiimi tekee töitä koko organisaation laajuudella. Nykyisin ymmärretään myös se, että toimintaympäristön muutoksia ei voi ennustaa katsomalla menneisyyteen.

“Ideaalitilanteessa yrityksessä oltaisiin niin hyviä innovoimaan, että innovaatiotiimi olisi tarpeeton”, Suomi sanoo.

Mitä nykyisestä työstä sitten puuttuu?

“Välillä innovaatiotyöt tuntuvat hektisiltä, eikä rauhallisia peruspäiviä välttämättä ole. Toisaalta tämän takia mielenkiinto pysyy yllä. Muuten tämä on kyllä aika lähellä unelmaduunia. Tunnen olevani etuoikeutettu.”

Lue lisää