Syysmyrsky tiedossa Carunan jakelualueella - sähkökatkot mahdollisia Etelä-Suomessa
Ilmatieteen laitoksen mukaan lounaasta saapuu runsasta sadetta ja tuulta. Sähkökatkoihin kannattaa varautua etenkin Etelä-Suomen rannikolla Espoon, Raaseporin ja Hangon alueella. Carunan alueelta myrskyn pitäisi poistua lauantaiaamuun mennessä.
Seuraamme sääennusteiden kehittymistä ja sopeutamme valmiuttamme ennusteiden mukaisesti.
Puiden poistaminen sähkölinjoilta on aina ammattilaisen työtä
Jos tuuli on kaatanut puita tai heitellyt oksia sähkölinjoille, on niiden poistaminen ammattilaisen työtä. Lähetämme asentajia tekemään korjaustöitä alueilla, joilla sähkökatkoja on. Korjaustöitä tekevien asentajien työturvallisuuden varmistaminen on ensisijaisen tärkeää, joten otamme korjaustöissä huomioon sääolosuhteet ja linjoille kaatuneiden puiden aiheuttamat tilanteet.
Jätäthän siis poistotoimenpiteet meille etkä lähesty esimerkiksi linjoille kaatuneita puita.
Häiriökartalta näet alueesi sähkökatkot
Tarkistathan aina ensin, näkyykö vika Carunan häiriökartalla ennen kuin ilmoitat siitä meille. Yleensä viat ovat meillä tiedossa, mutta jos sitä ei näy häiriökartalla, tee silloin meille vikailmoitus chatissä.
Tee ilmoitus myös, jos havaitset linjoille kaatuneen puun tai muun vian aiheuttajan. Chatin kautta tehdyt vikailmoitukset etenevät käsittelyyn nopeimmin. Tarvittaessa voit myös soittaa meille numeroon 0800 195 011.
Tilaa tekstiviesti sähkökatkoista
Käytettävissäsi on maksuton tekstiviestipalvelu Sähkövahti, jonka kautta saat tiedot sähkökatkoista nopeasti. Tilaa viestit itsellesi Caruna Plussan nettipalvelussa.