Terveiset sähkötalosta uusille fukseille

Blogi
Carunan kesätyöntekijä Oskari Vahvelainen.
Oskar Vahvelainen
Carunan kesätyöntekijä
Oskar Vahvelainen työskenteli Carunalla kesän 2022. Blogi on alunperin julkaistu Tampereen yliopiston Sähkökilta ry:n Sähkösanomat-lehdessä.
Carunan kesätyöntekijä Oskar Vahvelainen.

Tervehdys uudet fuksit - ja onneksi olkoon hienosta alavalinnasta! 

Onko liian aikaista ajatella työelämää? Juurihan olette suoriutuneet alanvalintapohdinnoista ja pääsykoerumbasta. Itse en juurikaan ajatellut kesätöitä opiskelun alussa.  

Olin tänä kesänä ensimmäisessä oman alani työpaikassa sähkönjakeluyhtiö Carunalla. Kesäharjoittelijana sähköverkon palveluissa olen esimerkiksi ollut tilaamassa uusien liittymien ja muiden palvelutöiden kytkentöjä.  

Haluankin antaa teille muutaman vinkin työelämänäkökulmasta.  

Ensinnäkin työelämää kannattaa pohtia jo opiskeluaikana. Kannattaa osallistua tapahtumiin ja tutustua erilaisiin työpaikkoihin. Mielenkiintoisten organisaatioiden somekanavat kannattaa laittaa seurantaan jo opintojen alussa: näin saa kuvan yritysten työkulttuurista jo varhaisessa vaiheessa. Kesätyöpaikkoja kannattaa hakea rohkeasti ja aikaisin. Ei myöskään kannata laittaa samaa olen reipas –litaniaa jokaiselle yritykselle.  

Toiseksi kesätyö omalla alalla vaatii yllättävän vähän syväosaamista - asenne ratkaisee! Eniten hyötyä on tähän mennessä ollut Sähköenergiajärjestelmien perusteet –kurssista, muun tärkeän olen oppinut töissä. Yllätyin siitä, että asiakaspalvelutausta auttaa niin paljon. Moni työkaveri tulee myös kokonaan alan ulkopuolelta.  

Kolmanneksi ennakkoluulot energia-alasta romukoppaan! Oletin, että sähkönjakeluyhtiö on harmaiden sähkösetien työpaikka, mutta olin väärässä. Työyhteisö on monipuolinen ja kaikki auttavat mielellään. Parasta kesässä ovat olleet työkaverit. Hyvä lounasravintola, kaupunkipyörät ja kuntosali ovat plussaa. 

Viimeiseksi: Caruna hakee kesäharjoittelijoita myös tulevina kesinä. Kesätyö Carunalla on ollut positiivinen kokemus – en joutunut neljää kuukautta keittämään kahvia ja näpyttämään Exceliä.  Carunalla on kivaa porukkaa, hauskaa duunia ja parempi palkka kuin Tampereella.  

Nähdään Hervannassa! 

Ps. Carunan meininkiä voit seurata somessa @carunasuomi tai #carunalaiset. 

Terveisin, 

Oskar Vahvelainen, vuoden 2020 fuksi 

Lue lisää