Turvallinen työskentely sähköverkon läheisyydessä on tiimityötä – Katso Carunan turvallisuusvideo

Turvallisuusajattelu näkyy arjessa. Sähköalan ammattilaisen tulee pystyä erottamaan työmaalla johtojen jännitetasot ja noudattamaan asianmukaisia turvaetäisyyksiä. Mikä siis on tärkeintä muistaa, kun työskennellään sähköverkon läheisyydessä?
”Jokaisen työmaalla työskentelevän täytyy ajatella asioita turvallisuuden kautta, se on ehdottomasti tärkeysjärjestyksessä numero yksi. Myös sähköverkon pitää olla siinä kunnossa, että sähköiskun vaaraa ei ole kenelläkään. Sitä turvallisuus tarkoittaa käytännössä”, Carunan HSEQ-päällikkö Arsi Näkki sanoo.
Työmaan ohjeisiin tutustuminen ja riskien tunnistaminen tärkeässä roolissa
On tärkeää tutustua työmaan turvallisuusohjeisiin ja varmistaa, että sähköverkon olemassaolo on tunnistettu. Sähköalan ammattilaiset osaavat erottaa työmaalla eri jännitetasot ja noudattaa oikeita turvaetäisyyksiä, mutta tätä ei voi odottaa tai edellyttää työmaan muulta henkilöstöltä.
”Sähköalan ammattilaisten tulee varmistaa, että työmaan ohjeet käydään läpi ja tutustutaan turvaetäisyyksiin sekä kerrotaan niistä kavereille”, Näkki jatkaa.
Konkreettisesti riskien tunnistaminen on sitä, että havaitaan mitä ympärillä tapahtuu. Isoja riskitekijöitä on jatkuvasti ympärillä: sähköverkko, ilmajohdot, maakaapelit sekä ympäristö, jossa on liikennettä ja muita ihmisiä.
”Jokaisen yksilön työturvallisuudesta pystytään huolehtimaan selkeillä ohjeilla, joita noudatetaan. Meillä on turvallisuutta tukeva yritys- ja turvallisuuskulttuuri, mutta loppupeleissä henkilö itse ottaa vastuun riskien arvioinnista ja turvallisesta työskentelystä”, liiketoimintapäällikkö Keijo Mäkeläinen kertoo TLT Connectionin toimintatavasta.
Katso video: Työskentely sähköverkon läheisyydessä
Caruna palkitsee urakoitsijoita turvallisuudesta
Caruna palkitsee vuosittain kumppaneitaan, jotka ovat ansioituneet turvallisuustyössä esimerkiksi vahvistamalla omalla toiminnallaan yrityksensä turvallisuuskulttuuria tai rakentaneet uusia käytäntöjä, joilla turvallisuus pidetään luontevasti esillä jokapäiväisessä työssä.
Turvallisesti toimivat ovat parhaita esimerkkejä siitä, kuinka ennakoimalla ja jatkuvalla parantamisella voidaan päästä huipputuloksiin.
Vuoden 2023 osalta palkintoja jaettiin kolmessa kategoriassa: Turvallisimmat työmaat, Paras turvallisuushavainnoija ja Turvallisesti ja laadukkaasti hoidettu hanke.
Lue lisää turvallisuuspalkinnosta