Varaudumme tulvien aiheuttamiin ongelmiin verkkoalueellamme Pohjois-Pohjanmaalla - muuntamoja ja jakokaappeja suojattu
Suurin osa muuntamoistamme ja sähkökaapeistamme sijaitsee tulvavesien ulottumattomissa, mutta muutamat ovat mahdollisen tulvan ulottuvilla. Suojattuihin muuntamoihimme on asennettu myös uppopumppuja, joiden avulla muuntamoon mahdollisesti kertyvä vesi saadaan pumpattua pois.
Turvallisuussyistä voimme joutua katkaisemaan sähkönjakelun alueella ajoittain, mikäli tulvavesi nousee sellaisiin korkeuksiin, että vesi aiheuttaa vaaratilanteita. Mikäli joudumme sähkönjakelun keskeyttämään, saavat asiakkaamme tekstiviestin/sähköpostiviestin, jos he ovat Sähkövahtipalvelumme ottaneet käyttöönsä.
Seuraamme tulvaennusteita ja sopeutamme valmiuttamme ennusteiden mukaisesti. Mahdolliset viat pyritään korjaamaan mahdollisimman pian.
Asentajien työturvallisuuden varmistaminen on ensisijaisen tärkeää, joten tulvaveden aiheuttamia vikoja mennään korjaamaan, kun työ on mahdollista tehdä turvallisesti.
Vikapalvelumme päivystää vuorokauden ympäri
Tieto keskijänniteverkon vioista löytyy Carunan häiriökartalta. Karttapalvelu päivittyy muutaman minuutin välein. Jos kyseessä on kiireellinen asia, niin maksuton vikapalvelumme päivystää vuorokauden ympäri numerossa 0800 195 011.
Kiireettömistä vioista voi ilmoittaa sähköisellä vikailmoituslomakkeella. Kiireetön vika on esimerkiksi sellainen, jossa sähköt toimivat, vaikka sähkölinjalla olisi puu.
Tilaa tekstiviesti sähkökatkoista
Maksuton tekstiviestipalvelu sähkökatkoista on asiakkaidemme käytettävissä. Tilaukset hoituvat kätevästi Caruna Plussan maksuttoman sähkövahdin avulla.
Sähkölinjoille kaatuneiden puiden poisto on ammattilaisten työtä. Sähkölinjalle kaatuneesta puusta voi ilmoittaa sähköisellä vikailmoituslomakkeella.
Lisätietoa:
- Sähköverkon häiriökartta
- Caruna Sähkövahti
- Sähköinen vikailmoituslomake
- Caruna Twitterissä
- Caruna Facebookissa
- Maksuton vikapalvelu: 0800 195 011 (24 h)