Vikatilanne rauhoittumassa Carunan verkkoalueilla

Häiriötiedote
Sääennusteen mukaan lunta ja räntää sataa vielä, mutta uusien sähkökatkojen todennäköisyys on vähentynyt lauantaista.

Olosuhteet ovat olleet vaikeat sähkövikojen korjaustöille suuren lumimäärän vuoksi, jonka johdosta puita on kaatunut sähkölinjoille. Asentajat työskentelevät erittäin vaativissa maasto-olosuhteissa. Myös yön pimeys on hidastanut korjaustöitä. Helikopterit ovat valmiina tarkastuslennoille sään salliessa. Arvioimme, että lentoon päästään jo tänään.

Korjaustöitä jatketaan vika-alueilla, ja arviomme, että suurimmalle osalle sähkökatkon piirissä oleville asiakkaille sähköt saadaan palautetta sunnuntain aikana. Pahin tilanne on edelleen Salon alueella Kiskossa.

Asiakaspalvelumme päivystää vuorokauden ympäri. Teemme töitä aina turvallisuus edellä.

Tarkista tilanne ensin häiriökartalta

Keskijänniteverkon vikatiedot näkyvät Carunan häiriökartalla, joka päivittyy muutaman minuutin välein. Tarkista siis tilanne ensin häiriökartalta.

Puiden poisto sähkölinjoilta on ammattilaisten työtä, joten niitä ei saa poistaa omatoimisesti.

Chat palvelee nopeasti

Asiakkaiden kannattaa ottaa yhteyttä ensisijaisesti häiriökartan chat-palvelun kautta, joka palvelee nopeasti.

Jos kyseessä on erittäin kiireellinen asia eikä vika näy häiriökartalla, soita meille. Otamme vikailmoituksia vastaan vuorokauden ympäri numerossa 0800 195 011.

Tilaa tekstiviesti sähkökatkoista

Käytettävissäsi on maksuton tekstiviestipalvelu, jonka kautta saat tiedot sähkökatkoista nopeasti. Tilaa sähkövahti itsellesi Caruna Plussan nettipalvelussa.

Voit ladata Caruna+ sovelluksen AppStoresta tai Google Play -kaupasta.

Sähköverkon häiriökartta

Caruna sähkövahti

Caruna Plus -itsepalvelu

 

 

Lue lisää