Byggprojekten i Sjundeå, Lojo och Ingå fortsätter med en ny partner
Jouduimme uudessa tilanteessa laittamaan töitä tärkeysjärjestykseen, koska oli selvää, ettemme pysty hoitamaan kaikkia keskeneräisiä töitä normaalissa aikataulussa. Varmistimme ensimmäiseksi, että pystymme korjaamaan mahdolliset sähköverkon viat kellonajasta riippumatta sekä hoitamaan asiakkaidemme tilaamat työt, kuten uusien liittymien asianmukaisen toimituksen asiakkaillemme. Näitä töitä hoitavat nyt uudet sopimuskumppanimme.
”Siuntion kunta on ollut aktiivinen ja ollut yhteydessä meihin Siuntion rakennushankkeisiimme liittyen. Kiitos kaikesta palautteesta, joka on arvokasta meille myös oman toimintamme kehittämisen kannalta. Olemme kevään aikana neuvotelleet uusien urakoitsijoiden kanssa kesken jääneiden sähköverkon parantamiseen liittyvien töiden jatkamisesta Siuntiossa, Lohjalla ja Inkoossa. Valitettavasti emme tässä vaiheessa pysty antamaan tarkkaa aikataulua yksittäisille projekteille, mutta tavoitteenamme on saada nämä työt merkittäviltä osin valmiiksi vielä tämän vuoden aikana. Olemme maanomistajiin yhteydessä ja pidämme heidät ajan tasalla kesken jääneiden töiden jatkumisesta heti, kun olemme niistä saaneet N3M Power Oy Ab:n kanssa sovittua. Olemme pahoillamme viiveestä, joka asiakkaillemme on aiheutunut”, Carunan kaupunkiverkoista vastaava johtaja Jukka Ihamäki kertoo.
Meillä on Siuntiossa, Lohjalla ja Inkoossa meneillään kymmeniä eri vaiheissa olevia projekteja, joista osa odottaa uuden urakoitsijan mukaantuloa. Urakat myös jakautuvat maantieteellisesti laajalle alueelle.
Asiakaspalvelumme palvelee normaalisti Siuntion, Lohjan ja Inkoon alueen hankkeisiin liittyen. Lisäksi asiakkaidemme käytössä on Työmaat kartalla -palvelu osoitteessa caruna.fi/tyomaat. Palvelusta asiakkaamme voivat hakea tietoa juuri oman alueensa rakennusprojekteista.
Vikapalvelu päivystää vuorokauden ympäri
Tieto keskijänniteverkon vioista löytyy Carunan häiriökartalta. Karttapalvelu päivittyy muutaman minuutin välein. Jos kyseessä on kiireellinen asia, niin maksuton vikapalvelu päivystää vuorokauden ympäri numerossa 0800 195 011.
Kiireettömistä vioista voi ilmoittaa sähköisellä vikailmoituslomakkeella. Kiireetön vika on esimerkiksi sellainen, jossa sähköt toimivat, vaikka sähkölinjalla olisi puu. Sähkölinjoille kaatuneiden puiden poisto on ammattilaisten työtä.
Asiakkaamme voivat tilata tekstiviestin sähkökatkoista
Maksuton tekstiviestipalvelu sähkökatkoista on asiakkaidemme käytettävissä. Tilaukset hoituvat kätevästi Caruna Plussan maksuttoman sähkövahdin avulla.
Lisätietoa:
- caruna.fi/tyomaat
- Sähköverkon häiriökartta
- Caruna Sähkövahti
- Sähköinen vikailmoituslomake
- Maksuton vikapalvelu: 0800 195 011 (24 h)