Uutishuone
Limit search
Runsaat lumisateet voivat aiheuttaa katkoja sähkönjakeluun Satakunnassa ja Lounais-Suomessa
Sääennusteen mukaan lähipäivinä sataa runsaasti lunta myös Carunan verkkoalueilla. Varaudumme lumentulon aiheuttamiin sähkönjakelun katkoihin Satakunnassa ja Lounais-Suomessa.
Katkoja sähkönjakeluun voi tulla Carunan verkkoalueilla myös Keski- ja Länsi-Uudellamaalla
Tiistain aikana runsas lumentulo ja tuuli voivat aiheuttaa vikoja sähkönjakeluun myös Keski- ja Länsi-Uudellamaalla. Lumi voi painaa puiden oksia sähkölinjoille, jolloin linja voi vikaantua. Myös linjoille kaatuvat puut voivat aiheuttaa ongelmia sähkönjakeluun.
Carunan toimitusjohtaja vaihtuu
Sähkönjakeluyhtiö Carunan toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny on ilmoittanut siirtyvänsä uusiin tehtäviin Carunan ulkopuolelle. Hän jatkaa nykyisessä tehtävässään 1.5.2022 saakka varmistaen tehtävien ja vastuiden sujuvan siirron seuraajalleen.
Henkilöasiakkaan Caruna+ palvelu ja verkkolomakkeet uudistuvat
Caruna uudistaa henkilöasiakkaiden Caruna Plussan sekä verkkolomakkeet.
Myrsky on jo pääosin ohittanut Carunan verkkoalueet - vikojen korjaus jatkuu myös perjantaina
Liisa-myrsky on osunut tänään useille Carunan verkkoalueille. Enimmillään ilman sähköä oli torstain aikana noin 11 000 Carunan asiakasta. Vikoja on korjattu päivän aikana, mutta työtä riittää myös perjantaille. Pääosin viat saadaan korjattu torstaina puoleen yöhön mennessä.
Liisa-myrskyn aiheuttamat viat saataneen perjantain aikana korjattua
Viimeisiä Liisa-myrskyn aiheuttamia vikoja korjataan perjantain aikana vielä Carunan verkkoalueilla Etelä-Suomessa ja Lounais-Suomen rannikkoalueilla.
Voimakkaat tuulet riepottelevat sähköverkkoja maanantain ja tiistain välisenä yönä sekä tiistaipäivän aikana useilla Carunan verkkoalueilla
Sääennusteen mukaisesti voimakkaat puuskatuulet puhaltavat maanantain ja tiistain välisen aamuyön aikana sekä tiistaina Carunan verkkoalueilla Satakunnassa sekä Lounais- ja Länsi-Suomessa. Sähkönjakeluun voi tulla katkoja niin mantereella kuin saaristossakin.
Ukkospuuskat voivat viikonloppuna vaikuttaa sähkönjakeluun Etelä- ja Lounais-Suomessa
Sääennusteen mukaan voimakkaat ukkospuuskat voivat aiheuttaa sähkökatkoja viikonlopun aikana verkkoalueillamme Etelä- ja Lounais-Suomessa. Sekä lauantai- että sunnuntaiaamuna tuulet voivat ennusteen mukaan puhaltaa jopa 20 m/s:n voimakkuudella.
Voimakkaat tuulet puhaltavat illalla Carunan Lounais-Suomen, Länsi-Suomen ja Satakunnan verkkoalueilla
Sääennusteen mukaan Lounais- ja Länsi-Suomessa sekä Satakunnassa maa-alueilla voivat torstai-iltana yksittäiset puuskat olla voimakkaita ja merelläkin noin 20 m/s. Tuulet seuraavat sateita, jotka alueelle iltapäivällä osuvat.
Melkein kaksi vuotta etäasiakaspalvelua takana - mikä fiilis?
Kysyimme asiakaspalvelumme Tiialta ja Lauralta vuoden 2020 alussa, miltä etätyöskentely tuntuu. Miltä asiakaspalvelu kotikonttorilta tuntuu puolentoista vuoden jälkeen, ja miltä tuntuu palata toimistolle?
Sivutus