Uutishuone

Limit search

Carunan kansalaiskysely sähköautoilusta: nuoret suosivat julkisia latauspisteitä

Suomessa on enemmän sähköautoja kuin koskaan. Traficomin mukaan vuonna 2023 sähköautojen ensirekisteröinnit kasvoivat yli 100 prosenttia. Caruna toteutti maaliskuussa 2024 kyselyn suomalaisten sähköautoilijoiden kokemuksista. Kyselyn tulosten mukaan nuoret suosivat julkisia latauspisteitä. Sähköautoilun talvihaasteet ovat hidas lataus ja kantaman epävarmuus.
Mediatiedote ·
sähköautoilu

Caruna on Suomen kymmeneksi paras työpaikka

Sähköverkkoyhtiö Caruna sijoittui kymmenenneksi Suomen Parhaat Työpaikat -kilpailussa isojen yritysten sarjassa ja sai kolmatta kertaa Great Place to Work -sertifikaatin. Caruna nousi ensi kertaa kymmenen parhaan joukkoon.
Mediatiedote ·
Caruna on Suomen kymmeneksi paras työpaikka

Carunan vuosikertomus 2021 on julkaistu

Caruna-konsernin (Caruna) vuotta 2021 koskeva vuosiraportti on julkaistu osoitteessa caruna.fi/vuosiraportti2021. Vuosiraportti sisältää yritysvastuu- ja hallinnointiosiot sekä erillisinä PDF-tiedostoina myös numerotiedon kokoavan ESG-tunnuslukuosion ja vuoden 2021 tilinpäätöksen. 
Mediatiedote ·

Yli puolet suomalaisista valitsisi uudeksi autokseen hybridin tai täyssähköauton – energiamurroksen vauhti kiihtyy

Kansalaiskysely osoittaa kuluttajien keskuudessa selkeän trendin: yli puolet (55 %) suomalaisista valitsisi uudeksi autokseen hybridin tai täyssähköauton. Etelä-Suomessa asuvat ja 25–44-vuotiaat valitsisivat hybridi- tai täyssähköauton muita ikäluokkia enemmän. Luvut käyvät ilmi sähkönjakeluyhtiö Carunan teettämästä kansalaiskyselystä.
Mediatiedote ·

Carunan toimitusjohtaja vaihtuu

Sähkönjakeluyhtiö Carunan toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny on ilmoittanut siirtyvänsä uusiin tehtäviin Carunan ulkopuolelle. Hän jatkaa nykyisessä tehtävässään 1.5.2022 saakka varmistaen tehtävien ja vastuiden sujuvan siirron seuraajalleen.
Mediatiedote ·

Kuntien ja Carunan yhteinen työllistämiskampanja toi kesätöitä yli 80 nuorelle ilmastolähettiläälle

Kunnat ja sähkönjakeluyhtiö Caruna toteuttivat toistamiseen Duunienergiaa-kampanjan, jolla työllistettiin kesätöihin 16–20-vuotiaita nuoria eri puolella Suomea. Kampanjan avulla luotiin kesätyömahdollisuuksia 85 nuorelle yli 30 kunnassa. Osana kampanjaa kesätyöntekijät jakoivat sosiaaliseen mediaan tietoa kuntien ja kuntalaisten ilmastoteoista.
Mediatiedote ·

Uusi organisaatio tukemaan Carunan päivitettyä strategiaa

Carunan organisaatio ja johtoryhmän kokoonpano muuttuvat vastaamaan paremmin yhtiön päivitettyä strategiaa. Uusi organisaatio muodostuu neljästä yksiköstä, jotka ovat Sähköverkon hallinta ja operointi johtajanaan Elina Lehtomäki, Asiakkuudet ja uudet liiketoiminnot johtajanaan Kosti Rautiainen, Yrityspalvelut johtajanaan Jyrki Tammivuori sekä Yhteiskuntasuhteet ja regulaatio johtajanaan Noora Neilimo-Kontio. Yhtiön johtoryhmän muodostavat toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny sekä edellä mainittujen yksiköiden johtajat. Katriina Kalavainen vastaa Carunan muutosohjelmista.
Mediatiedote ·