Uutishuone
Limit search
Uratarinat: Kalle päätyi muodin parista palvelumuotoilijaksi sähköalalle. Mikä yllättävässä toimialavaihdoksessa houkutteli?
Palvelumuotoilija työskentelee paremman asiakaskokemuksen eteen Carunan omassa kehitystiimissä.
Ulkona ukkostaa? Sähkökatkoon kannattaa varautua ennalta
Sähkökatkoon kannattaa varautua ennalta – erityisesti silloin, kun taloudessa on vanhuksia tai pieniä lapsia. Etenkin haja-asutusalueilla ukkosmyrskyt voivat rikkoa sähköverkossa ja puhelinverkossa olevia sähkölaitteita. Varautuminen ja ennakointi on aiheellista niin kotona kuin kesämökilläkin.
Aila-myrskyn suurimmat tuhot on saatu korjattua Carunan verkkoalueilla
Sähkönjakeluyhtiö Carunan verkkoalueista Aila-myrsky iski pahimmin Pohjanmaan rannikolle, Varsinais-Suomeen ja Turun saaristoon. Sähkövian koki noin 50 000 eli noin seitsemän prosenttia yhtiön asiakkaista. Caruna on uusinut sähköverkkoaan säänkestäväksi nopealla tahdilla, mikä vähensi merkittävästi vikojen määrää ja kestoa aiempiin myrskyihin verrattuna.
Linnut lentävät turvallisemmin Vihdissä
Suuret siivekkäät osuvat silloin tällöin lennollaan ilmajohtoihin. Pahimmassa tapauksessa törmäyksestä seuraa linnun kuolema ja sähkökatko. Turvallisempia lentoja ajatellen asennamme lintuheijastimia asiakkaiden vinkkien perusteella.
Sähköverkko kertoo vioista automaattisesti ja korjaamme viat huomaamattasi – Sähkövahtipalvelulla pysyt ajan tasalla!
Sähkö kulkee monen johdon ja laitteen kautta kotisi pistorasiaan. Matkaan voi kuitenkin tulla mutkia. Myrskyt saattavat aiheuttaa kaapelivaurioita tai laiteviat voivat aiheuttaa sähkökatkoja. Perinteisesti asiakkaat ovat ilmoittaneet katkoista käyttökeskukseen itse, jolloin vian löytämiseen ja korjaamiseen on kulunut aikaa.
Carunan sähköverkonasentajien täsmäkoulutusohjelma hyvässä vauhdissa
Sähköalan ammattilaisille räätälöity sähköverkonasentajien Kärkiryhmä-koulutusohjelma etenee. Verkostotyön ammattitaitoon kuuluu teorian ja käytännön hallinta ja ehdoton turvallisuus. Juhannuksen alla ryhmä kertasi työvaiheita käytännössä Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen sähkökentällä kahden viikon ajan.
Uusia mahdollisuuksia Duunienergiaa-kampanjan avulla
”No minkälaista kesätöissä on ollut?” on varmasti kaikille kesätyöntekijöille tuttu kysymys. Poikkeuksellisesti olen yhtenä sellaisena päässyt esittämään samaa kysymystä yli 30 nuorelle kesätyöntekijälle ympäri Suomen.
Koeponnistus työmaalla – käyttäjät ja kehittäjät hiovat uusia työkaluja yhdessä
Järjestimme innovaatiohaasteen, jossa etsimme ratkaisuja maakaapeleiden sijaintitietojen tallennuksen sekä tiedon digitalisoinnin nykyaikaistamiseksi. Nyt yhteistyö voittajajoukkueiden kanssa on edennyt pilottikokeiluiksi ja prototyyppejä on päästy testaamaan tositoimissa työmailla.
Asiakaspalvelu kotikonttorilta - miten se sujuu?
Miten asiakkaiden palveleminen ja tiimien välinen yhteistyö sujuu, kun koko verkkopalvelukeskus on etänä? Miten pitää mieli virkeänä ja tiimihenkeä yllä poikkeustilanteessa? Mietteensä ja fiiliksensä meille jakavat Carunan verkkopalveluasiantuntija Tiia Turunen ja asiakaskokemuspäällikkö Laura Sohlman.
Carunan vuosi 2019: Toimintavarman sähköverkon rakentaminen etenee paikallisesti
Sähköverkkojen saneeraus on Carunassa hyvässä vauhdissa. Tulevaisuuden tarpeisiin rakennettu sähköverkko kestää lisääntyvän sähkönkäytön ja sietää ilmastonmuutoksen aiheuttamia rasituksia ilman pitkiä sähkökatkoja.
Sivutus