Uutishuone
Limit search
Tutkimustietoa sähkövarastoista – Caruna mallinsi Tampereen yliopiston kanssa akkujen toimintaa
Caruna näkee sähkövarastot tulevaisuudessa yhtenä osana jakeluverkkoa. Toistaiseksi Suomessa sähkövarastoja on vielä vähän, ja ennen laajempia käyttöönottoja tulee ratkaista tietyt kysymykset esimerkiksi suojauksen toiminnallisuudesta. Caruna tutkii asiaa yhdessä Tampereen yliopiston kanssa.

Selviämmekö energiamurroksesta? Mikan työtä on ennustaa tulevaisuutta
Nuorena Mika Suomi kasasi hampurilaisia pikaruokaravintolassa ja haaveili ammattiurheilijan urasta. Nykyisin hän on yksi Carunan kolmesta innovaatiopäälliköstä. Hänen työtään on ennustaa tulevaisuutta. Millaista on olla töissä Carunalla?

Carunan tietojohtaja Laura vastaa sähkötalon datasta
Carunan tietojohtaja Laura Liljanderilla on missio. Hän haluaa, että Carunan kaikki tavoitteet ja päätökset pohjataan tietoon. Tietojohtaja vastaa nimensä mukaisesti tiedosta – eli siitä, että tekemisen keskiössä on data.

Uskallatko puuttua työkaverin toimintaan? Sähköisku!-webinaarissa pohdittiin työturvallisuutta
Työturvallisuus on kaikkien vastuulla, mutta aina työkaverin toimintaan ei ole helppo puuttua. Sähköisku!-webinaarissa urakoitsijoiden toimitusjohtajat olivat yhtä mieltä siitä, että turvallisuuskulttuurin luominen on kaikkien vastuulla. He lupasivat myös itse puuttua turvattomaan toimintaan.
Historiallinen tammikuja ja muinaismuistoalueita – Sähköverkon rakentamisessa otetaan espoolaisille tärkeä ympäristö huomioon
Caruna rakentaa Espoossa kuuden kilometrin pituista maakaapelia Leppävaarasta Sinimäkeen turvaamaan kaupungin kasvavaa sähkönkulutusta. Kaapelin reitti kulkee Kilon kartanon läheisyydessä, joten rakennustyössä on otettu huomioon 1700-luvulta lähtien kartanon maisemissa seissyt tammikuja.
Teekkarista Pelle Pelottomaksi – mitä tekee innovaatiopäällikkö?
Verneri Kohonen pakkasi kesällä laukut Oulussa, muutti pääkaupunkiseudulle ja aloitti työn Carunan innovaatiopäällikkönä. Voiko innovaatiopäällikköä verrata Ankkalinnan kuuluisimpaan keksijään?
“Carunalla asioita tehdään yhdessä”
Noora Kärki on työskennellyt Carunalla vuodesta 2015 asti. Hän on edennyt vuosien varrella asiakaspalvelijasta prosessipäälliköksi. Mikä on saanut hänet jäämään yhtiöön?
Haluamme olla työturvallisuuden suunnannäyttäjä myös tulevaisuudessa
Vuonna 2020 turvallisuustyössämme korostuivat uudenlaisen turvallisuuskulttuurin rakentaminen sekä sähkötöiden turvallisuuden kehittäminen.
Suomalainen keksintö eChargie tekee sähköauton lataamisesta helppoa ja edullista
Tampereella veneilijät saavat sähkönsä vaivattomasti. Siirrettävän eChargie-laitteen avulla kaupunki myy veneilijöille kesäisin sähköä suoraan laitureilta ja talvisin laitteet palvelevat veneenomistajia venevarikolla. Carunan innovaatiotiimi on ollut mukana laitteen kehitystyössä vuodesta 2018 lähtien.
Lapsille sähköturvallisempi koulumatka myös Kauniaisissa
Pilottihankkeessaan Caruna asentaa muuntamoihin ja jakokaappeihin antureita, joiden avulla varmistetaan, että sähkölaitteiston suojaavat rakenteet ovat ehjät.
Sivutus