Uutishuone
Limit search
Energia-ala koetaan merkityksellisemmäksi kuin koskaan - Caruna on Suomen kahdeksanneksi paras työpaikka
Sähkönjakeluyhtiö Caruna on valittu Suomen kahdeksanneksi parhaaksi työpaikaksi isojen yritysten sarjassa. 86 prosenttia Carunan työntekijöistä sanoo, että Caruna on kokonaisuudessaan hyvä työpaikka.Tyypillisessä suomalaisessa yrityksessä vastaava luku on 38 %.

Loppuvuonna 2022 sähkönkäyttö pieneni eniten Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla
Sähkönjakeluyhtiö Carunan jakelualueen kunnat, joissa sähkönkäyttö pieneni eniten vuonna 2022 olivat Närpiö, Kustavi ja Naantali. Joulukuun 2022 mittauksen mukaan koko Carunan verkkoalueella sähkön kokonaiskulutus pieneni 18,7 % edellisvuoden joulukuuhun verrattuna.

Edessä muutto, talon rakentaminen, vai molemmat? Tee sähkösopimusasiat tässä järjestyksessä!
Talon rakentamisen ja muuton yhteydessä on monta tärkeää asiaa muistettavana. Listasimme sähköliittymään ja -sopimukseen liittyvät asiat, joihin helposti kompastuu kiireen keskellä.

Carunan vuosikertomus 2021 on julkaistu
Caruna-konsernin (Caruna) vuotta 2021 koskeva vuosiraportti on julkaistu osoitteessa caruna.fi/vuosiraportti2021. Vuosiraportti sisältää yritysvastuu- ja hallinnointiosiot sekä erillisinä PDF-tiedostoina myös numerotiedon kokoavan ESG-tunnuslukuosion ja vuoden 2021 tilinpäätöksen.
Omakotitalon rakentajan muistilista – lue Anne Melenderin vinkit
Anne Melender osti syksyllä 2021 tontin Carunan verkkoalueelta ja ryhtyi talonrakennusprojektiin. Ihana Villa Woods valmistuu keskelle Suomen kauneinta luontoa. Rakentaminen vaatii paljon suunnittelua ja käytännön työtä - sekä sähköliittymän!
Carunan toimitusjohtaja vaihtuu
Sähkönjakeluyhtiö Carunan toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny on ilmoittanut siirtyvänsä uusiin tehtäviin Carunan ulkopuolelle. Hän jatkaa nykyisessä tehtävässään 1.5.2022 saakka varmistaen tehtävien ja vastuiden sujuvan siirron seuraajalleen.
Kuntien ja Carunan yhteinen työllistämiskampanja toi kesätöitä yli 80 nuorelle ilmastolähettiläälle
Kunnat ja sähkönjakeluyhtiö Caruna toteuttivat toistamiseen Duunienergiaa-kampanjan, jolla työllistettiin kesätöihin 16–20-vuotiaita nuoria eri puolella Suomea. Kampanjan avulla luotiin kesätyömahdollisuuksia 85 nuorelle yli 30 kunnassa. Osana kampanjaa kesätyöntekijät jakoivat sosiaaliseen mediaan tietoa kuntien ja kuntalaisten ilmastoteoista.
Uusi organisaatio tukemaan Carunan päivitettyä strategiaa
Carunan organisaatio ja johtoryhmän kokoonpano muuttuvat vastaamaan paremmin yhtiön päivitettyä strategiaa. Uusi organisaatio muodostuu neljästä yksiköstä, jotka ovat Sähköverkon hallinta ja operointi johtajanaan Elina Lehtomäki, Asiakkuudet ja uudet liiketoiminnot johtajanaan Kosti Rautiainen, Yrityspalvelut johtajanaan Jyrki Tammivuori sekä Yhteiskuntasuhteet ja regulaatio johtajanaan Noora Neilimo-Kontio. Yhtiön johtoryhmän muodostavat toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny sekä edellä mainittujen yksiköiden johtajat. Katriina Kalavainen vastaa Carunan muutosohjelmista.
“Carunalla asioita tehdään yhdessä”
Noora Kärki on työskennellyt Carunalla vuodesta 2015 asti. Hän on edennyt vuosien varrella asiakaspalvelijasta prosessipäälliköksi. Mikä on saanut hänet jäämään yhtiöön?
Espoon ja Carunan yhteinen tavoite on hiilineutraali tulevaisuus – yhteistyösopimus on allekirjoitettu
Espoon kaupunki ja sähkönjakeluyhtiö Caruna Espoo Oy allekirjoittivat 31.3.2021 sopimuksen strategisesta yhteistyöstä. Yhteistyön tavoite on Espoon kasvun ja hiilineutraaliustavoitteiden tukeminen vahvalla, tulevaisuuden energiatarpeisiin vastaavalla sähköverkolla, joka mahdollistaa puhtaan energian ratkaisut Espoon asukkaille ja yrityksille.
Sivutus