Uutishuone
Limit search
Carunan tavoitteena Suomen turvallisimmat työmaat – uusi turvallisuusvideo kertoo ennakoinnin tärkeydestä
Turvallisen työmaan muodostaa työntekijöiden henkilökohtainen oikea asenne, riittävä perehdytys ja ammattitaito. Carunan turvallisuusvideosarjan toisessa osassa pureudutaan ennakoinnin ja riskien arvioinnin tärkeyteen.

Sinimäen uusi sähköasema valmistui - rakentamisessa panostettiin vastuullisuuteen
Espoon Sinimäen uusi sähköasema mahdollistaa Espoon kasvavan sähkönkulutuksen. Rakennustöissä kiinnitettiin erityishuomio vastuullisuuteen. Sähköaseman verkkomateriaaleilla on korkea kotimaisuusaste: esimerkiksi reaktori ja 20kV kaapelit valmistetaan kokonaan Suomessa.

Caruna korottaa sähkönjakelun hintoja kustannusten nousun vuoksi
Kustannusten nousu Suomessa on kiihtynyt, mikä vaikuttaa myös Carunan kustannuksiin. Sähköverkon rakentaminen on kallistunut ja häviöenergian kustannukset ovat nousseet huomattavasti kuluneen vuoden aikana. Myös korkotasot ovat kasvaneet. Tästä johtuen verkkopalvelun hinnat nousevat 1.1.2023 alkaen.
Yritysten kannattaa kiinnittää huomiota sähkönkulutukseen – katso seitsemän energiansäästövinkkiä
On tärkeää, että myös yrityksissä ja organisaatioissa mietitään aktiivisesti keinoja vähentää energiankulutusta tai muuttaa energian käyttöä kysyntähuippujen ulkopuolelle.

Onko sinunkin katollasi tyhjää tilaa tienata? Aurinkopaneeleilla se onnistuu helposti
Carunan verkkoalueella on yli 13 000 aurinkosähkön pientuottajaa. Valtaosa tuottajista on omakotitaloja. Taloyhtiöiden perustamia aurinkoyhteisöjä on tällä hetkellä noin kymmenen. Voimakkaasti noussut sähkön hinta parantaa aurinkosähkön ja energiayhteisöratkaisujen kannattavuutta sekä säästetyn ostosähkön että ylituotannon myynnin osalta.

Energiamurros muuttaa pelikentän – sähköverkot keskeisessä roolissa
Suomessa on käynnissä ennennäkemätön energiamurros, kun siirrytään fossiilisista uusiutuviin energialähteisiin. Energiajärjestelmään investoidaan alalla 40 miljardia euroa seuraavien vuosikymmenien aikana. Kasvava sähkön kysyntä katetaan uusiutuvalla energialla, ja se vaatii valtavia investointeja sähköjärjestelmään.
Huoltovarmuus korostuu kiristyneessä turvallisuustilanteessa – Jörgen Dahlqvist aloittaa Sähköpoolin toimikunnan puheenjohtajana
Carunan käyttötoiminnasta vastaava johtaja Jörgen Dahlqvist on aloittanut Sähköpoolin toimikunnan puheenjohtajana 20.5.2022. Sähköpooli on osa energiasektorin huoltovarmuustyöstä huolehtivista pooleista.
Sähkönkäyttö lisääntyy myös työmailla – Akkukäyttöiset työmaakoneet kasvattavat suosiotaan
Espoon kaupunki lähti mukaan Suomen ensimmäiseen julkisten hankintojen Päästötön työmaa -sopimukseen, jossa kaupungille ja heidän urakoitsijoilleen rakennetaan yhdenmukaiset tavoitteet vähäpäästöisten työmaakoneiden käytöstä.

Häviösähkö painaa hiilijalanjäljessä - mutta mitä se oikein on?
Vuonna 2021 Carunan hiilijalanjälki oli 84,6 kt CO2. Se on pienempi kuin edellisvuosina. Hiilijalanjäljessä erottuu yksi tekijä: häviösähkö. Mitä ihmettä se on?
“Carunalla asioita tehdään yhdessä”
Noora Kärki on työskennellyt Carunalla vuodesta 2015 asti. Hän on edennyt vuosien varrella asiakaspalvelijasta prosessipäälliköksi. Mikä on saanut hänet jäämään yhtiöön?
Sivutus