Uutishuone
Limit search
Carunan vuosi 2019 Espoossa: Yhdessä kohti hiilineutraalia kaupunkia
Sähköverkkojen kunnostaminen ja rakentaminen etenee Caruna Espoon verkkoalueella. Säävarman sähköverkon osuus on Espoossa 86 prosenttia eli suurin osa verkosta on jo suojassa sään vaihteluiden aiheuttamilta ongelmilta, kuten pitkiltä sähkökatkoilta. Tulevaisuuden tarpeisiin rakentuva jakeluverkko kestää erinomaisesti Espoon kasvavan väestön ja lisääntyvien työpaikkojen nykyistä runsaamman sähkönkäytön. Suurjänniteverkossa (110 kV) kehitämme verkkoamme sähköistyvän liikenteen ja Espoon alueen sähkönkäytön kasvun mahdollistamiseksi.
Caruna nopeuttaa urakoitsijoiden laskunmaksua elokuun loppuun
Koronaviruksen aiheuttama taloudellinen paine vaikuttaa myös Carunan toimitusketjun yrityksiin.
Työmaat lähelläsi -karttapalvelu kertoo mitä, missä ja milloin tapahtuu
Kemiönsaarella kaivetaan kaapelia maan alle. Se tarkoittaa, että siellä täällä pihoilla myllätään. Jotta asukkaat ehtivät valmistautua töiden alkuun esimerkiksi siirtämällä pihakalusteita ja -varusteita pois töiden alta, tai jos kaivutöiden eteneminen kiinnostaa muutoin, tarvitaan ajantasaista tietoa kaivutöiden alkamisesta ja etenemisestä. Carunan uudessa karttapalvelussa asukkaat voivat seurata töiden etenemistä netistä ja viestein.
Carunalle oma kummivanhus - työtä nuorelle, ystävä vanhukselle
Caruna osallistuu vanhuspalveluyritys Gubben onnellinen vanhuus -kummitoimintaan. Kummitoiminnan avulla autetaan yksinäisiä vanhuksia ja työllistetään nuoria merkityksellisen työn pariin.
Caruna mukaan Pelastakaa Lapset ry:n Ruokaa ja tukea -kampanjaan
Sähkönjakeluyhtiö Caruna osallistuu Pelastakaa Lapset ry:n vähävaraisille perheille tarkoitettuun kampanjaan, jossa lapsiperheille jaetaan muun muassa lahjakortteja ruokakauppoihin. Lahjakortilla perhe saa ruoka-apua, joka auttaa konkreettisesti vaikeimman hetken yli.
Caruna huolehtii sähkönjakelusta myös poikkeustilanteissa
Otamme koronavirustilanteen vakavasti ja olemme jo toteuttaneet toimenpiteitä, jotta voimme turvata sähkönjakelun myös poikkeavissa olosuhteissa. Huolehdimme siitä, että sähköä siirretään asiakkaillemme ja mahdolliset viat korjataan.
Elämänvirtaa sai yli 3 000 luovuttajaa - kiitos osallistujille!
Elämänvirtaa verenluovutuskampanja on nyt hienosti ohi. Tavoitteena oli kasvattaa verenluovuttajien määrää Seinäjoen alueella ja valtakunnallisesti sekä lisätä tietoisuutta verenluovutuksen tärkeydestä.