Uutishuone
Limit search
Puhtain mökkisähkö tulee taivaalta
Kävelykierros missä tahansa siirtolapuutarhassa tai mökkikylässä osoittaa, että aurinkopaneelit ovat tulleet tavan ihmisten ulottuville. Mökkejä tehdään energiaomavaraisiksi innolla.

Pienennä sähkölaskuasi aurinkoenergialla
Jos asut omakotitalossa, tai käytössäsi on toimeton katto vaikkapa piharakennuksessa, sinun kannattaa harkita aurinkopaneelien hankkimista.

Pyhäkosken vesivoimalaitos siirrettiin Carunan verkkoon Muhoksella – Kivikauden asuinpaikat otettiin huomioon rakentamisessa
Oulujoen kuohuista energiansa saava vesivoimalaitos Pohjois-Pohjanmaan Muhoksella on rakennettu 1950-luvulla. Arvokkaan maisema-alueen ja arkeologisten kohteiden vuoksi sähköverkkojen sijainnit mietittiin tarkasti, kun vesivoimalaitos vaihtoi verkosta toiseen.

Aurinkovoimahankkeiden lisääntyminen näkyy erityisesti Lounais-Suomessa: liitettävyyskyselyitä tulee Carunalle päivittäin
Hankekehittäjät ja maanomistajat kyselevät nyt aktiivisesti eri kokoisille aurinkovoimaloille alustavia sähköliittymiä. Carunan verkkoalueella määrällisesti eniten liitettävyyskyselyitä tulee Lounais-Suomessa. Suurin osa kyselyistä on teollisen kokoluokan aurinkovoimahankkeita – isoimmat hankkeet ovat jopa satoja megawatteja.

Aurinkopaneelit muualle kuin katolle? Paneelit voi asentaa yllättävän moneen paikkaan
Oletko aikeissa tarttua tuumasta toimeen ja ryhtyä aurinkoenergian tuottajaksi? Aurinkopaneelien asennus ei ole kaikille entuudestaan selvää.

Espoo kulkee energiamurroksen eturintamassa
Parhaillaan koko maassa on käynnissä energiamurros. Carunan jakeluverkkoalueella energiamurroksen vauhti näkyy erityisesti lähes 300 000 asukkaan Espoossa. Suomen toiseksi suurin kaupunki siirtyy rivakasti pois fossiilisesta lämmityksestä ja sähköntuotannosta ja siirtyy sähköpohjaisiin ratkaisuihin.

Energiatehokkuus parantaa myös kilpailukykyä - Case Närpiön Vihannes
Närpiön Vihannes on viime vuosina investoinut uusiutuvaan energiaan sekä sähkönjakeluun ja -tuotantoon. Panostuksillaan osuuskunta pitää toimintansa kilpailukykyisenä ja toimii ympäristövastuustaan huolehtivana edelläkävijänä.
Uratarinat: Kalle päätyi muodin parista palvelumuotoilijaksi sähköalalle. Mikä yllättävässä toimialavaihdoksessa houkutteli?
Palvelumuotoilija työskentelee paremman asiakaskokemuksen eteen Carunan omassa kehitystiimissä.
Sähköä ja säästöä aurinkopaneeleilla – Mikko laittoi tuulemaan ja asensi 28 aurinkopaneelia
Hiekkatie mutkittelee kumpuilevasti Salon sydänmailla. Pienen matkan jälkeen paljastuu uutuuttaan hohtavat aurinkopaneelit konerakennuksen katolta. Olemme tulleet salolaiseen idylliin, suorastaan rauhan tyyssijaan ja erittäin otolliseen paikkaan tuottaa aurinkosähköä.
Carunan sähköverkonasentajien täsmäkoulutusohjelma hyvässä vauhdissa
Sähköalan ammattilaisille räätälöity sähköverkonasentajien Kärkiryhmä-koulutusohjelma etenee. Verkostotyön ammattitaitoon kuuluu teorian ja käytännön hallinta ja ehdoton turvallisuus. Juhannuksen alla ryhmä kertasi työvaiheita käytännössä Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen sähkökentällä kahden viikon ajan.
Sivutus