Uutishuone

Limit search

Voimakkaat tuulenpuuskat voivat aiheuttaa keskiviikkona sähkökatkoja Carunan verkkoalueella Etelä-Suomessa ja rannikkoalueilla Länsi-Suomessa

Sääennusteen mukaan voimakkaat tuulenpuuskat saapuvat tiistain ja keskiviikon välisenä yönä verkkoalueillemme Etelä- ja Länsi-Suomeen. Odotettavissa voi olla vikoja sähköverkkoon. Olemme lisänneet henkilöstöä asiakaspalveluumme sekä sähköverkkojen vianselvitykseen että vikojen korjaamiseen maastossa.
Häiriötiedote ·

Päivitetty tiedote: Syysmyrsky laajenee Carunan verkkoalueilla - sähkökatkoja voi tulla kymmenille tuhansille asiakkaillemme

Sääennusteen perusteella myrskyalue Carunan verkkoalueella laajenee. Päivittyneen ennusteen mukaan myrsky osuus aiemmin ilmoitettujen Lounais- ja Länsi-Suomen sekä Satakunnan lisäksi myös Etelä-Suomeen, jolloin mukaan tulevat myös Keski-ja Länsi-Uusimaa sekä Espoo. Odotettavissa on vikoja sähköverkkoon jopa kymmenille tuhansille asiakkaillemme. Olemme lisänneet henkilöstöä asiakaspalveluumme sekä sähköverkkojen vianselvitykseen että vikojen korjaamiseen maastossa.
Häiriötiedote ·

Carunan vuosi 2019 Lounais-Suomessa: Maakaapelointi eteni ja aurinkoenergian pientuotanto kiinnosti

Sähköverkkojen kunnostaminen ja rakentaminen etenee Lounais-Suomessa, jossa on meneillään runsaasti sähkönjakeluun vaikuttavia hankkeita. Tulevaisuuden tarpeisiin rakennettu älykäs sähköverkko kestää lisääntyvän sähkönkäytön ja sietää ilmastonmuutoksen aiheuttamia rasituksia ilman pitkiä sähkökatkoja. Lounais-Suomessa Carunalla on asiakkaita noin 160 000 ja kuntien lukumäärällä mitattuna alue on suurin verkkoalueemme.
Mediatiedote ·

Carunan vuosi 2019 Keski-Uudellamaalla: Yhteisrakentaminen on luonteva tapa rakentaa

Sähköverkkojen kunnostaminen ja rakentaminen etenee kasvavalla ja kehittyvällä Keski-Uudellamaalla suunnitellusti. Tulevaisuuden tarpeisiin rakennettu sähköverkko kestää lisääntyvän sähkönkäytön ja sietää ilmastonmuutoksen aiheuttamia rasituksia ilman pitkiä sähkökatkoja. Keski-Uudellamaalla Carunan verkosta jaellaan sähköä noin 96 500 asiakkaalle. 
Mediatiedote ·

Carunan vuosi 2019 Satakunnassa: Uutta teknologiaan ryhdyttiin testaamaan Noormarkussa

Sähköverkkojen kunnostamisessa ja rakentamisessa ollaan pitkällä Satakunnassa, jossa keskijänniteverkko on pääosin kaapeloitu. Tulevaisuuden tarpeisiin rakennettu älykäs sähköverkko kestää lisääntyvän sähkönkäytön ja sietää ilmastonmuutoksen aiheuttamia rasituksia ilman pitkiä sähkökatkoja. Satakunnassa Carunalla on asiakkaita noin 34  000. 
Mediatiedote ·

Carunan vuosi 2019 Pohjanmaalla: Uusiutuva energia kiinnostaa

Sähköverkkojen kunnostaminen ja rakentaminen etenee Pohjanmaalla, jossa toimivaa sähkönjakelua tarvitsevat muun muassa lukuisat puutarhat alueen läntisellä laidalla sekä useiden kuntien suunnittelemat tuulivoimapuistot. Tulevaisuuden tarpeisiin rakennettu älykäs sähköverkko kestää lisääntyvän sähkönkäytön ja sietää ilmastonmuutoksen aiheuttamia rasituksia ilman pitkiä sähkökatkoja. Pohjanmaalla Carunalla on asiakkaita noin 60 000.
Mediatiedote ·

Carunan vuosi 2019 Joensuussa: Verkko pääosin säältä suojattu

Sähköverkot on Joensuussa pitkälti jo kunnostettu säänkestäväksi. Tulevaisuuden tarpeisiin rakennettu sähköverkko kestää lisääntyvän sähkönkäytön ja sietää ilmastonmuutoksen aiheuttamia rasituksia ilman pitkiä sähkökatkoja. Joensuu, jossa Carunan asiakkaita noin 38 500, kuuluu Caruna Espoo Oy:n verkkoalueeseen. 
Mediatiedote ·

Carunan vuosi 2019 Länsi-Uudellamaalla: Sähköverkon rakentaminen etenee suunnitellusti

Sähköverkkojen kunnostaminen ja rakentaminen etenee suunnitellusti ja paikoitellen jopa nopeutetussa aikataulussa. Tulevaisuuden tarpeisiin rakennettu älykäs sähköverkko kestää lisääntyvän sähkönkäytön ja sietää ilmastonmuutoksen aiheuttamia rasituksia ilman pitkiä sähkökatkoja. Länsi-Uudellamaalla Carunan verkosta jaellaan sähköä vajaalle 90 000 asiakkaalle. 
Mediatiedote ·