Uutishuone

Limit search

Carunan vuosi 2022: Energiakriisi nosti kustannuksia ja nopeutti käynnissä olevaa energiamurrosta

Carunan toimintaympäristö heikentyi merkittävästi vuoden 2022 aikana valvontaviranomaisen poikkeuksellisesti kesken valvontajakson tekemien muutosten ja Ukrainan sodasta alkaneesta energiakriisistä johtuvan yleisen kustannustason nousun vuoksi. Konsernin liikevaihto oli tammi-joulukuussa 484,6 (499,8) miljoonaa euroa ja investoinnit 133,6 (140,1) miljoonaa euroa. Liikevoitto ennen rahoituksesta johtuvia kuluja laski edellisvuoteen verrattuna. Nettorahoituskulut olivat 121,0 vastaten noin 25 % liikevaihdosta.
Uutinen ·

Carunan tietojohtaja Laura vastaa sähkötalon datasta

Carunan tietojohtaja Laura Liljanderilla on missio. Hän haluaa, että Carunan kaikki tavoitteet ja päätökset pohjataan tietoon. Tietojohtaja vastaa nimensä mukaisesti tiedosta – eli siitä, että tekemisen keskiössä on data.
Artikkeli ·
Carunan tietojohtaja Laura Liljander.

Suuri Pako ja miten pidät kiinni asiantuntijoistasi

Energia-ala on pitkään ollut konservatiivisen maineessa, ja sille ovat takavuosina hakeutuneet henkilöt, jotka arvostavat matalaa riskiä ja jatkuvuutta. Työsuhteet ovat olleet pitkiä. Kaava on kuitenkin muuttunut ja muuttuu edelleen, kun murros ravistelee myös energia-alaa. 
Blogi ·
Suuri Pako ja miten pidät kiinni asiantuntijoistasi

Carunan vuosikertomus 2021 on julkaistu

Caruna-konsernin (Caruna) vuotta 2021 koskeva vuosiraportti on julkaistu osoitteessa caruna.fi/vuosiraportti2021. Vuosiraportti sisältää yritysvastuu- ja hallinnointiosiot sekä erillisinä PDF-tiedostoina myös numerotiedon kokoavan ESG-tunnuslukuosion ja vuoden 2021 tilinpäätöksen. 
Mediatiedote ·

Carunan toimitusjohtaja vaihtuu

Sähkönjakeluyhtiö Carunan toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny on ilmoittanut siirtyvänsä uusiin tehtäviin Carunan ulkopuolelle. Hän jatkaa nykyisessä tehtävässään 1.5.2022 saakka varmistaen tehtävien ja vastuiden sujuvan siirron seuraajalleen.
Mediatiedote ·