Uutishuone
Limit search
Kyberturvan riskienhallinta on keskeinen osa yrityksen kokonaisriskien hallintaa
Viime kuukausina, erityisesti joulukuussa, palvelunestohyökkäykset, tietomurrot ja kiristyshuijaukset ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Se on osoittanut meille kyberturvan riskienhallinnan ja ennakoivan toiminnan tärkeyden sekä varautumistarpeen.
Laatupäällikön blogi: Hyvin rakennettu verkko kestää aikaa
Carunalla on kaksi laatupäällikköä. Kun toinen jäi perhevapaalle, tuuraaja löytyi organisaation sisältä. Joonas Suikula on nyt toiminut laatupäällikön sijaisena lähes kahdeksan kuukautta. Hän vastaa Carunan rakentamisen laadusta. Kysyimme Joonakselta, miltä laatupäällikön työ on maistunut.

Lisää älyä verkkoon - Varautuminen ja valvonta –hankkeessa tutkitaan, kuinka paljon sähköverkko voi joustaa
Aikoinaan sähkötekniikan luennoitsija kertoi, että sähköala ei ole seksikästä, ja alalle tarvitaan lisää osaajia. Yli kymmenvuotisen urani aikana pelikenttä on kuitenkin muuttunut mielenkiintoisemmaksi. Hyvänä esimerkkinä ovat projektit, joissa yhdistetään sähkö- ja datatieteiden osaamista.
Valmentava johtajuus on johtamistrendi
Jokaisen esihenkilön pitäisi tuntea valmentamisen perusopit. Niin tuottavuus ja laatu kuin työntekijöiden hyvinvointikin paranevat, kun pystymme maksimoimaan voimavaramme. Carunalla esihenkilöitä on valmennettu coacheiksi, ja asiantuntijoiden ja esihenkilöiden valmennuksessa on hyödynnetty ryhmäcoachingia. Coach voi olla kuin taksikuski, joka kysyy: ”minne haluat mennä?”.
Verkkoyhtiön työilmapiiri oli kaikkea muuta kuin vakava ja harmaa
Päätin hakea Carunalle kesätöihin, kun pohdin tärkeimpiä nykyhetken ja tulevaisuuden tekijöitä energia-alalla Suomessa. Halusin samalla saada kattavan kuvan sähköverkkojen toiminnasta ja sähkömarkkinoista opintojen tueksi.

Luentosaleissa ei tule ajatelleeksi, kuinka paljon työtä sähköverkon ylläpitämiseen liittyy
Etenkin opintojeni edettyä ja oltuani Carunalla olen huomannut, että sähköverkon asiat eivät ole vain sähkötekniikkaa, vaan ne ovat laaja osa energiasysteemiä ja siten tärkeä osa koko energia-alan toimintaa.

“Työkaverini ovat halunneet antaa minulle mahdollisuuksia hyödyntää oppimaani”
Olen Minka ja olen ollut kesän 2022 kesätöissä Carunalla. Opiskelen Helsingin yliopistossa oikeustiedettä, ja syksyllä alkaa toinen opiskeluvuoteni.

“Positiivisen työilmapiirin pystyi aistimaan jo silloin, kun en vielä Carunan palkkalistoilla työskennellyt”
Olen Julius, yksi Carunan kesän 2022 kesätyöntekijöistä. Syksyllä aloitan laskentatoimen pääaineopintoni sekä toisen opiskeluvuoteni Hankenilla Helsingissä.

Selviämmekö energiamurroksesta? Mikan työtä on ennustaa tulevaisuutta
Nuorena Mika Suomi kasasi hampurilaisia pikaruokaravintolassa ja haaveili ammattiurheilijan urasta. Nykyisin hän on yksi Carunan kolmesta innovaatiopäälliköstä. Hänen työtään on ennustaa tulevaisuutta. Millaista on olla töissä Carunalla?

Carunan tietojohtaja Laura vastaa sähkötalon datasta
Carunan tietojohtaja Laura Liljanderilla on missio. Hän haluaa, että Carunan kaikki tavoitteet ja päätökset pohjataan tietoon. Tietojohtaja vastaa nimensä mukaisesti tiedosta – eli siitä, että tekemisen keskiössä on data.

Sivutus