Uutishuone
Limit search
Energia-ala koetaan merkityksellisemmäksi kuin koskaan - Caruna on Suomen kahdeksanneksi paras työpaikka
Sähkönjakeluyhtiö Caruna on valittu Suomen kahdeksanneksi parhaaksi työpaikaksi isojen yritysten sarjassa. 86 prosenttia Carunan työntekijöistä sanoo, että Caruna on kokonaisuudessaan hyvä työpaikka.Tyypillisessä suomalaisessa yrityksessä vastaava luku on 38 %.

Lounais-Suomen toimitusvarmuus paranee - Caruna uudistaa yli 100 kilometriä suurjännitteistä sähköverkkoa
Lounais-Suomen alueella alkavat mittavat suurjännitteisten sähkönjakeluverkkojen uudistamisprojektit, joissa suurjännitteistä ilmajohtoa vaihdetaan modernimpaan. Samalla uudistetaan viisi sähköasemaa. Projekteilla Caruna varautuu siihen, että sähkönkäyttö Lounais-Suomessa kasvaa.

Terveisiä valmistujaisista - Carunalaisten energiamarkkinaosaaminen vahvistui
Caruna on paras osaamiskeskittymä, mitä sähkönjakeluun tulee. Vuonna 2022 carunalaisten energiamarkkinaosaaminen vahvistui edelleen, kun 30 carunalaista osallistui Caruna Kipinä - valmennukseen. Viime viikolla juhlittiin valmistujaisia!

#Elämänvirtaa-kampanja innostaa luovuttamaan verta
Verenluovutustoiminta on vapaaehtoisten varassa, ja uusia luovuttajia tarvitaan jatkuvasti. Salibandyseurat Seinäjoen Peliveljet SPV, Esport Oilers ja FBC Turku lähtivät yhdessä mukaan yhteisölliseen #Elämänvirtaa-verenluovutuskampanjaan tärkeän asian puolesta.

Helmikuun aikana Salossa Kiskon ja Vaskion alueilla sahataan puustoa helikopterista roikkuvan sahan avulla
Helikopterisahausten avulla poistetaan liian lähelle sähköjohtoa kaartuneiden puiden oksia. Oksat ovat painuneet, koska niille on kertynyt runsaasti lunta viime päivien lumisateiden seurauksena. Sahaustyö aloitetaan sään salliessa 8.2. ja valmistuu viikon 11 loppuun mennessä. Sahausta tekevään helikopteriin on pidettävä vähintään 90 metrin turvaetäisyys.
Caruna tarkastaa sähköverkkoa helikopterilla Lounais-Suomessa loppuvuoden 2021 aikana
Sähkönjakelija Caruna tarkastaa helikopterin avulla oksistoa sähkölinjojen varrelta Lounais-Suomessa loppuvuoden 2021 aikana.
Marika Tuominen Carunan Asiakaskokemus ja verkkopalvelut -toiminnon vetäjäksi
Liiketalouden MBA Marika Tuominen aloitti Carunan Asiakaskokemus ja verkkopalvelut -toiminnon vetäjänä 3.1.2022.
Voimakas tuuli voi aiheuttaa sähkökatkoja verkkoalueillamme Lounais-Suomessa, Länsi-Uusimaalla ja Espoossa
Sääennusteen mukaan voimakkaat tuulenpuuskat voivat aiheuttaa sähkökatkoja perjantai aamuyön ja aamun aikana verkkoalueillamme Lounais-Suomessa, Länsi-Uusimaalla ja Espoossa. Puuskat voivat olla voimakkaita ja merelläkin noin 20 m/s.
Caruna jatkaa Lounais-Suomen haja-asutusalueen sähkönjakeluverkon nykyaikaistamista- kumppaniksi Netel Oy
Sähkönjakelija Caruna rakennuttaa jakeluverkkoa Lounais-Suomen verkkoalueella. Hanke sisältää verkkojen suunnittelun ja rakentamisen sekä vanhan ilmajohtoverkon purkutyöt. Kevään aikana alkavaan projektiin on juuri valittu kumppaniksi Netel Oy, jonka kanssa sähköverkkoa uudistetaan ja parannetaan kesään 2025 asti tämän sopimuksen puitteissa.
Toini-myrskyn aiheuttamat viat sähköverkossa on pääosin korjattu - suurjännitteisen verkon korjaaminen Rymättylässä kestää kuukausia
Toini-myrsky osui Carunan verkkoalueista pahimmin Lounais-Suomeen. Enimmillään sähköttömiä asiakkaita oli myrskyn aikana noin yhtä aikaa 7 700. Hankalin tilanne oli Rymättylässä, jossa useita suurjännitteisen sähköverkon pylväitä kaatui tiistaiyönä 12.1.
Sivutus