Uutishuone

Limit search

Puhdas siirtymä: yhteistyöllä kohti hiilineutraaliutta ja vahvaa kuntataloutta

Hallitusohjelmassa tavoitellaan rakentaa Suomesta puhtaan energian ja sen päälle rakentuvan teollisuuden sekä palvelujen suurvalta. Puhdas energia tarkoittaa ensisijaisesti kaiken sähköistymistä, ja vaatii siksi pohjaksi vahvoja sekä älykkäitä sähkön jakeluverkkoja. Puhtaan energian investoinnit luovatkin lähivuosina työtä ja tulovirtoja kunnille ja kaupungeille.
Blogi ·
Sinimäen sähköasema Espoossa

Sähköä ilmassa monella rintamalla – sähkönkulutus kasvaa ja energiamurroksen vauhti kiihtyy

Sähkö on tullut entistäkin ajankohtaisemmaksi aiheeksi tänä vuonna. Sähkön saatavuus ja hinta sekä energiamurroksen kiihtyvä vauhti huolettavat ja se, miten pysymme tässä kaikessa mukana – kunnat, kuntalaiset ja yritykset. Huolet ovat isoja, ja kaikkiin huoliin ei löydy heti vastauksia. Olemme tässä tilanteessa yhdessä, ja yhteistyön merkitys vain kasvaa.
Blogi ·
Toimitusjohtaja Jyrki Tammivuori.

Suuri Pako ja miten pidät kiinni asiantuntijoistasi

Energia-ala on pitkään ollut konservatiivisen maineessa, ja sille ovat takavuosina hakeutuneet henkilöt, jotka arvostavat matalaa riskiä ja jatkuvuutta. Työsuhteet ovat olleet pitkiä. Kaava on kuitenkin muuttunut ja muuttuu edelleen, kun murros ravistelee myös energia-alaa. 
Blogi ·
Suuri Pako ja miten pidät kiinni asiantuntijoistasi

Mikä on sähköverkon rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä?

Millä tavoin sähköverkolla on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen torjumisessa? Moni ei ole tullut ajatelleeksi tätä, kun julkisen keskustelun polttopisteessä ovat viime aikoina olleet erilaiset enemmän (ydinvoima ja tuulivoima) tai vähemmän (maakaasu) ilmastolle ystävälliset energian tuotantomuodot.
Blogi ·

Energiamurrokseen vastaaminen edellyttää rohkeutta kokeilla

Vielä kymmenen vuotta sitten en uskonut taittavani kesälomareissua sähköautolla ja valikoivani majoitusta sen perusteella, onko auton lataus mahdollista. Sähköä kulutetaan nykyisin hetkittäin ja yllättäen paljonkin. Tehopiikit laittavatkin verkon suunnittelun ja hallinnan uusiin raameihin.
Blogi ·

Sähköä kaikille, olosuhteista riippumatta

Talven kylmät pakkaspäivät ovat lisänneet sähkönjakeluverkon kuormitusta ja aiheuttaneet ongelmia etenkin ulkomailla. Suomessakin yhteiskuntamme toimintakyky on riippuvainen sähköverkon toimivuudesta. Sähköä tarvitaan yhä enemmän, kun yhteiskunta sähköistyy. Riittääkö kapasiteetti, ja mikä on huoltovarmuus? Voiko Texas tapahtua meillä?
Blogi ·