Uutishuone

Limit search

Carunan data: espoolaisten sähkönkulutus on kasvanut vuodessa lähes 50 prosenttia ja vauhti kiihtyy

Energiamurros tapahtuu Suomessa kaiken aikaa: jossain liitetään sähköverkkoon aurinkovoimala, toisaalla joku vaihtaa bensa-auton sähköiseen tai vanhan kattilan lämpöpumppuun. Samalla sähkönkäyttö kasvaa. Espoo on ensimmäinen kaupunki, jossa sähköverkosta tulee pullonkaula puhtaalle siirtymälle, jos tarvittavia investointeja sähköverkkoon ei pystytä aloittamaan pian.
Mediatiedote ·

Carunan kansalaiskysely: Nuorilla on halua osallistua energiansäästötalkoisiin

Lähestyvän energiansäästöviikon kunniaksi jakeluyhtiö Caruna toteutti kansalaiskyselyn nuorten energiansäästöön liittyen syyskuussa 2023. Kyselyssä selvitettiin suomalaisten nuorten kokemuksia, tietoja ja asenteita energiankäytöstä. Nuorista suurin osa on valmis sähkönkulutuksen tasaamiseen.
Mediatiedote ·
Carunan kansalaiskysely: Nuorilla on halua osallistua energiansäästötalkoisiin

Ilmajoen Kisailijat voitti Carunan Nuorten Energiataidot -kisan

Elokuun ajan käynnissä ollut Carunan Nuorten Energiataidot -kisa on päättynyt. Kisassa Carunan verkkoalueen kuusi nuorten parissa toimivaa urheiluseuraa kilpailivat energiaan liittyvillä videoillaan yleisöäänistä. Kokonaisäänimäärä oli lähes 1 300. Tiukan kilpailun ja tasaisten äänimäärien jälkeen voittajaksi selviytyi Ilmajoen Kisailijat, joiden videolla havainnollistettiin eri energiatuotannon muotoja ja kierrätysvinkkejä liikkuen.
Mediatiedote ·
Ilmajoen Kisailijat voitti Carunan Nuorten Energiataidot -kisan

Aurinkovoiman pientuottajien määrä tuplaantui Carunan alueella

Carunan jakeluverkkoyhtiön alueella meni alkuvuodesta rikki 20 000 aurinkosähkön pientuottajan raja. Aurinkovoiman pientuottajien määrä sekä Carunan alueella että koko Suomessa on kasvanut erittäin nopeasti viime vuosina.  
Mediatiedote ·
Aurinkovoiman pientuottajien määrä tuplaantui Carunan alueella

Kotitaloudet siirsivät sähkönkulutustaan yölle

Carunan oma data tukee kansalaiskyselyn tuloksia suomalaisten sähkönkäytöstä. Sähkönkäyttödatan mukaan suomalaiset ovat vähentäneet sähkönkäyttöään ja siirtäneet kulutustaan hieman pois ruuhkatunneilta esimerkiksi yöaikaan. Yökulutuksen osuus on kasvanut etenkin omakoti- ja rivitaloasujien keskuudessa. 
Mediatiedote ·
Kotitaloudet siirsivät sähkönkulutustaan yölle

Carunan kansalaiskysely: hinta, sähköpulan uhka ja vihreät arvot vaikuttivat suomalaisten haluun säästää sähköä

Carunan kansalaiskyselyssä selvitettiin suomalaisten kokemuksia ja asenteita energiansäästöstä energiakriisin jälkeen. Vain 12 prosenttia Carunan kansalaiskyselyn vastaajista kertoo, ettei ole tehnyt mitään toimenpiteitä energiankulutuksen säästämiseksi tänä talvena. Nuorista 80 prosenttia kokee, että heidän tietoisuutensa energia-asioista on lisääntynyt.
Mediatiedote ·

Caruna asensi heijastimia lintujen kevätmuuttoa varten

Etelä-Pohjanmaalla Närpiön Molnmossenin sekä Kauhajoen Nummijärvellä ja Kainastossa asennettiin helmikuussa yhteensä 153 lintuheijastinta ilmajohtoverkkoihin. Kevät on muuttolintujen lentoaikaa, ja alueella on tavattu aiemmin esimerkiksi joutsenia ja kurkia, joiden lentoa halutaan suojella.  
Mediatiedote ·
Caruna asensi heijastimia lintujen kevätmuuttoa varten