Uutishuone
Limit search
Julkinen liikenne sähköistyy vauhdilla – Hyvinkäältä Hankoon matkustetaan jatkossa sähköjunalla
Suomi sähköistyy vauhdilla. Sähköautojen lisäksi julkiset kulkuvälineet luopuvat polttoaineesta. Hyvinkään ja Hangon välinen junarata muuttuu sähköiseksi seuraavan parin vuoden aikana, ja pian kaikki Etelä-Suomen pitkät rataosat ovat sähköisiä.

Sähköverkossa siirretään voimaa, joka voi olla vaaraksi, jos sen kanssa joutuu kosketuksiin
Verkossa kulkeva virta paitsi lataa kännykkäsi myös pyörittää tämän maan tehtaita. Sähköverkon osien lähellä on silti turvallista liikkua, kunhan muistaa muutaman perusasian.

Sähköautobuumi ei ole ohi – lataukselle tarvitaan nyt isompia liittymiä
Sähköauton latauspisteitä pystytetään entistä enemmän huoltoasemille ja ruokakauppoihin. Sähkönjakeluyhtiö Carunalle tulee kasvavissa määrin kyselyitä sähköliittymistä, joita otetaan sähköautojen latauspisteitä varten. Liittymien koko on kasvanut, mikä kertoo suuremmista ja nopeammista latauspaikoista.

Mitä tapahtuu käytöstä poistetuille sähköpylväille?
Vanhojen sähköpylväiden kierrätystä ja elinkaarta seurataan Carunassa tarkoin, sillä ne sisältävät vaarallisia kyllästysaineita. Mitä vanhoille pylväille tapahtuu? Ketkä pylväitä voivat käyttää? Ja voiko niistä rakentaa vaikka puutarhapenkin?

Fiksumpi sähköverkko rajaa sähkökatkoja itse – Carunan pilotti toteutetaan 12 kunnassa, jossa seuraava myrsky aiheuttaa lyhyempiä katkoja
Tulevaisuudessa sähkökatkot lyhenevät ja toimitusvarmuus paranee, kun sähköverkkoon lisätään älyä Carunan uudessa projektissa. Kokeilut tehdään sähköverkkoon vaiheittain. Kevään 2023 pilotissa on mukana 12 sähköasemaa 12 kunnasta.

Sähköverkon rakentamistavalla voidaan vähentää ja lyhentää sähkökatkoja – uudella älyllä sähköt palautetaan jopa sekunneissa
Sähkön toimitusvarmuus ei riipu vain energian saatavuudesta, vaan myös sähköverkon kunnosta ja jatkuvasta kehitystyöstä. Viime vuosina Carunan sähköverkon kehitykseen on tullut paljon uudenlaista älyä, minkä ansiosta sähkökatkoja on aiempaa vähemmän, ja ne ovat myös kestoltaan lyhyempiä.

Lippulaivan kaupunkikeskus on esimerkki älykkäästä energiankäytöstä
Vuosi sitten Espoonlahteen valmistui kauppa- ja lähipalveluiden keskus Lippulaiva. Lippulaivassa energiaratkaisut ja vastuullisuus on otettu vakavasti: rakennus on energiakäytön puolesta hiilineutraali, kauppakeskus lämpiää ja jäähtyy rakennuksen alla pöhisevällä geoenergialla, ja rakentamisvaiheessa on investoitu älykkäisiin energiaratkaisuihin.

Aurinkovoimahankkeiden lisääntyminen näkyy erityisesti Lounais-Suomessa: liitettävyyskyselyitä tulee Carunalle päivittäin
Hankekehittäjät ja maanomistajat kyselevät nyt aktiivisesti eri kokoisille aurinkovoimaloille alustavia sähköliittymiä. Carunan verkkoalueella määrällisesti eniten liitettävyyskyselyitä tulee Lounais-Suomessa. Suurin osa kyselyistä on teollisen kokoluokan aurinkovoimahankkeita – isoimmat hankkeet ovat jopa satoja megawatteja.

Ella-myrsky katkoi sähköjä viikonloppuna – kymmenen vuotta sitten tuhot olisivat olleet pahemmat
Viime viikonloppuna Ella-myrsky kuritti Carunan asukkaita Satakunnassa, Lounais-Suomessa ja Länsi-Uudellamaalla. Myrsky saavutti Kustavin aikaisin perjantaiaamuna, ja tuulen nopeus nousi enimmillään 28 metriin sekunnissa. Puuskainen tuuli ja lumisade ovat ilmaverkon pahimmat viholliset.

Miten sähköauto toimii talvella?
Liikenne sähköistyy moottori kerrallaan. Käytännössä kaikki sähköautot on kuitenkin suunniteltu Suomea huomattavasti leudommissa oloissa. Kestääkö sähköauto siis pakkasia? Hyytyykö kiesin akku talvella kuin pari vuotta vanha älypuhelin?

Sivutus