Uutishuone

Limit search

Turvallisuus työmailla on parantunut viime vuosina - Kaksi urakoitsijaa sai palkinnon työmaiden turvallisuudesta

Caruna palkitsee vuosittain turvallisuusasioissa ansioituneita kumppaneitaan, jotka ovat omalla toiminnallaan vahvistaneet oman yrityksensä turvallisuuskulttuuria tai rakentaneet uusia käytäntöjä, joilla turvallisuus pidetään luontevasti esillä jokapäiväisessä työssä. Viimeisen kolmen vuoden aikana poissaoloon johtaneiden tapaturmien taajuus on puolittunut Carunan työmailla.
Mediatiedote ·
Turvallisuus työmailla on parantunut viime vuosina - Kaksi urakoitsijaa sai palkinnon työmaiden turvallisuudesta

Carunan data: espoolaisten sähkönkulutus on kasvanut vuodessa lähes 50 prosenttia ja vauhti kiihtyy

Energiamurros tapahtuu Suomessa kaiken aikaa: jossain liitetään sähköverkkoon aurinkovoimala, toisaalla joku vaihtaa bensa-auton sähköiseen tai vanhan kattilan lämpöpumppuun. Samalla sähkönkäyttö kasvaa. Espoo on ensimmäinen kaupunki, jossa sähköverkosta tulee pullonkaula puhtaalle siirtymälle, jos tarvittavia investointeja sähköverkkoon ei pystytä aloittamaan pian.
Mediatiedote ·

Carunan kansalaiskysely: Nuorilla on halua osallistua energiansäästötalkoisiin

Lähestyvän energiansäästöviikon kunniaksi jakeluyhtiö Caruna toteutti kansalaiskyselyn nuorten energiansäästöön liittyen syyskuussa 2023. Kyselyssä selvitettiin suomalaisten nuorten kokemuksia, tietoja ja asenteita energiankäytöstä. Nuorista suurin osa on valmis sähkönkulutuksen tasaamiseen.
Mediatiedote ·
Carunan kansalaiskysely: Nuorilla on halua osallistua energiansäästötalkoisiin

Carunan verkkoalueen uudiskohteisiin asennetaan uuden sukupolven sähkömittareita – mittari mahdollistaa kotiautomaatioliitännän

Caruna asentaa uuden sukupolven sähkömittareita verkkoalueensa uusiin kohteisiin toukokuusta 2023 alkaen. Uusi mittarityyppi tuo sähkönkulutuksen tai -tuotannon seurannan entistä tarkemmalle tasolle kotiautomaatioliitännän avulla. Muun muassa jotkin sähköautonlatausratkaisut voivat hyödyntää kotiautomaatioliitännän kautta saatavia tietoja.
Mediatiedote ·
Carunan verkkoalueen uudiskohteisiin asennetaan uuden sukupolven sähkömittareita – mittari mahdollistaa kotiautomaatioliitännän