Uutishuone
Limit search
Viime yön myrsky oli ennusteen mukainen, mutta aiheutti vähän vikoja
Eilen illalla noussut ärhäkkä myrskytuuli merialueilla aiheutti Carunan asiakkaiden sähkönjakeluun muutamia vikatilanteita. Sähköt olivat poissa enimmillään noin 500 asiakkaalta. Kaikki Carunan tiedossa olleet viat on korjattu.
Voimakas matalapaine pyyhkäisee lounaissaariston yli ensi yönä – sähkökatkoja saattaa tulla
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan lounaissaariston yli kulkee nopea, mutta voimakas matalapaineen rintama perjantain ja lauantain välisenä yönä. Tuuli nousee myrskylukemiin ja siksi Carunan asiakkaiden kannattaa varautua sähkökatkoihin.
Caruna asensi heijastimia lintujen kevätmuuttoa varten
Etelä-Pohjanmaalla Närpiön Molnmossenin sekä Kauhajoen Nummijärvellä ja Kainastossa asennettiin helmikuussa yhteensä 153 lintuheijastinta ilmajohtoverkkoihin. Kevät on muuttolintujen lentoaikaa, ja alueella on tavattu aiemmin esimerkiksi joutsenia ja kurkia, joiden lentoa halutaan suojella.

Myrskypuuskat koettelevat sähkönjakelua Lounais- ja Länsi-Suomessa sekä Satakunnassa - sähkökatkoja päivän mittaan
Sähkökatkoja on ennustettua voimakkaampien tuulten takia ollut jo aamun aikana Lounais-Suomessa, Satakunnassa ja Länsi-Suomessa. Sääennusteen mukaan talvinen myrskytuuli jatkunee samanlaisena perjantai-iltapäivään saakka.
Suuri osa sähkönkulutuksesta on näkymätöntä - näin seuraat omaa kulutustasi
Sähkön säästäminen kiinnostaa tällä hetkellä asiakkaita selvästi aiempaa enemmän, ja moni sähkönjakeluyhtiön asiakas on aloittanut oman sähkönkulutuksen aktiivisen seurannan. Äkillinen nousu kulutuksessa voi johtua esimerkiksi laiterikosta.

Kyberturvan riskienhallinta on keskeinen osa yrityksen kokonaisriskien hallintaa
Viime kuukausina, erityisesti joulukuussa, palvelunestohyökkäykset, tietomurrot ja kiristyshuijaukset ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Se on osoittanut meille kyberturvan riskienhallinnan ja ennakoivan toiminnan tärkeyden sekä varautumistarpeen.
#Elämänvirtaa-kampanja innostaa luovuttamaan verta
Verenluovutustoiminta on vapaaehtoisten varassa, ja uusia luovuttajia tarvitaan jatkuvasti. Salibandyseurat Seinäjoen Peliveljet SPV, Esport Oilers ja FBC Turku lähtivät yhdessä mukaan yhteisölliseen #Elämänvirtaa-verenluovutuskampanjaan tärkeän asian puolesta.

Rankkasateita, ukkosia ja salamointia laajasti Carunan verkkoalueilla – sähkökatkot mahdollisia viikonloppuna
Loppuviikon helteinen ilma tuo Suomeen lännestä ukkosrintaman, joka pyyhkäisee melko laajasti Carunan verkkoalueiden läpi. Ukkosen ja salamoinnin aiheuttamiin sähkökatkoihin kannattaa varautua Satakunnassa, Joensuussa sekä Länsi-, Etelä- ja Lounais-Suomessa.
Tietoturvapäällikön blogi: asetelma yrityksen ja kyberrikollisen välillä on epäreilu - siksi henkilöstöä on koulutettava
Oma henkilöstö on tietoturvan vahvin lenkki. Rikollisten lähettämät sähköpostit ja niissä olevat vaaralliset linkit aiheuttavat uhan, johon on osattava reagoida oikein. Yli 90 prosenttia kaikista tietomurroista alkaa tietojenkalastelulla.

Sähkön hinta huolestuttaa - suomalaiset ovat valmiita muuttamaan omia kulutustottumuksiaan energian säästämiseksi
Sähkönjakelija Caruna selvitti maaliskuussa suomalaisten tietoja, asenteita ja mielipiteitä sähkönkulutuksesta ja energiantuotannosta. Kansalaiskyselymme tulosten perusteella muun muassa energian kokonaishinta huolestuttaa, joten suomalaiset ovatkin valmiita muuttamaan omaa tapaansa kuluttaa sähköä.
Sivutus