Uutishuone

Limit search

Caruna korottaa sähkönjakelun hintoja kustannusten nousun vuoksi

Kustannusten nousu Suomessa on kiihtynyt, mikä vaikuttaa myös Carunan kustannuksiin. Sähköverkon rakentaminen on kallistunut ja häviöenergian kustannukset ovat nousseet huomattavasti kuluneen vuoden aikana. Myös korkotasot ovat kasvaneet. Tästä johtuen verkkopalvelun hinnat nousevat 1.1.2023 alkaen.
Mediatiedote ·

Carunan sähköverkko valmistautuu energiamurrokseen - Pohjanmaan ja Koillismaan hankekokonaisuus parantaa sähkönjakelun luotettavuutta jo 80 000 asiakkaallamme

Sähkönjakelija Caruna aloitti laajamittaisen sähköverkkojen uusimisen Pohjanmaalla ja Koillismaalla vuonna 2016. Tulevaisuudenkin sähkönjakeluun valmis verkko näkyy asiakkaan arjessa muun muassa aiempaa harvempina ja lyhyempinä sähkökatkoina ja mahdollisuuksina uusiutuvan energian hyödyntämiseen.
Mediatiedote ·

Yhteisrakentamalla vauhtia Kuusamon alueen energiamurrokseen

Sähkönjakelija Caruna, valokuituyhtiö Koillisnet ja Kuusamon kaupunki rakentavat Kuusamon alueelle lähivuosina yhdessä nopeita valokuituyhteyksiä ja kasvavaa sähkönkäyttöä joustavasti palvelevaa sähköverkkoa. Kun rakennetaan yhdessä, kadut avataan vain kerran, joten rakentamisajan haitat asukkaille ja alueen liikenteelle ovat pienemmät kuin jos sähköverkko ja valokuitu rakennettaisiin erikseen.
Mediatiedote ·

Älykkäät sähköverkot ovat osa huoltovarmuutemme perustaa

Ukrainan sota on läsnä kotona ja työpaikoilla, mielissä ja sydämissä. On vaikea arvioida miten sota lopulta vaikuttaa tulevaisuuteemme. Sen myötä on käynnistynyt tärkeä keskustelu huoltovarmuudesta, turvallisuudesta sekä riippuvuussuhteestamme venäläiseen energiaan.
Blogi ·