Uutishuone

Limit search

Caruna korjaa edelleen myrskyn aiheuttamia vikoja

Viikonloppuna riehuneen myrskyn aiheuttamia vikoja on korjattu jatkuvasti, mutta edelleen vikoja on pienjänniteverkossamme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa sekä Satakunnassa. Vikoja ovat aiheuttaneet erityisesti sähkölinjoille kaatuneet puut. Muistutamme, että kaatuneet puut poistaa ammattilainen.
Häiriötiedote ·

Ukkospuuskat ovat aiheuttaneet tuhoa Pohjois-Suomessa - sähköverkon vikojen korjaaminen voi kestää jonkin aikaa

Suomen poikki alkuviikosta kulkeneet erittäin voimakkaat ukkospuuskat ovat aiheuttaneet useita vikoja Carunan sähköverkkoon Pohjois-Suomessa. Puita on kaatunut sähkölinjojen päälle, ja johtoja pudonnut maahan. Vikojen korjaamiseen voi mennä aikaa, koska välimatkat alueella ovat pitkiä ja olosuhteet maastossa paikoitellen hankalia. Eniten vikoja on tiistai-illan aikana ollut Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon alueella.
Häiriötiedote ·

Caruna laskee sähkönjakelun hintaa Caruna Espoo Oy:n verkkoalueella

Asiakkaiden hinnat laskevat 1.11.2021 alkaen keskimäärin 2,5 prosenttia. Vaikutus verottomiin hintoihin on keskimäärin 5 prosenttia. Hinnanalennus koskee noin 226 000 asiakasta Caruna Espoo Oy:n sähköverkkoalueella (Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi ja Joensuun keskusta). 
Mediatiedote ·

Jokisimpukka laittoi sähköverkon asennusreitin uusiksi

Sähkönjakeluverkon sijaintiin vaikuttavat asiakkaiden sijainti sekä maankäytön kehittyminen ja suunnitelmat. Koska verkko rakennetaan aina myös luontoon, on ympäröivällä maastolla, ympäristöarvoilla, mahdollisilla suojelualueilla sekä maanomistajien näkemyksillä verkon sijainnista vaikutuksia verkon kulkureitin valintaan.
Artikkeli ·

Helikopterisahaus aikataulussa päätökseen Länsi-Uusimaalla

Sähkönjakeluyhtiö Caruna sahasi elokuun aikana helikopterin avulla oksistoa sähkölinjojen varrelta Länsi-Uudellamaalla. Helikopterisahauksen avulla poistettiin liian lähelle sähköjohtoa kasvaneiden puiden oksat, jotka saattoivat aiheuttaa sähkökatkoja tuulenpuuskien aikana. Sahaukset ovat osa sähköverkon kunnossapitotyötä. 
 
Mediatiedote ·