Uutishuone

Limit search

Peltojen salaojitukseen aiempaa enemmän huomioita kaapelointitöiden yhteydessä

Sähkönjakelija Caruna on kevään aikana kouluttanut sekä omia projektivastaaviaan että urakoitsijakumppaneitaan kiinnittämään maakaapelointitöiden yhteydessä erityistä huomiota peltojen salaojituksiin. Kaapeloinnin suunnittelussa hyödynnetään myös aiempaa paremmin maanomistajien paikallistuntemusta, jotta peltojen salaojitusta ei tarpeettomasti vahingoiteta.
Mediatiedote ·

Maailman kaunein kaapeliväylä #keto nousee Lohjalle

Lohjalaisten ja matkailijoiden iloksi Lohjan keskustan tuntumaan nousee tulevana kesänä näyttävä kukkaketo, jonka on suunnitellut maisemasuunnittelija Eva Wuite. Kukkaketo rakennetaan paikkaan, johon sähköverkkoa on siirretty maan alle säältä suojaan.
Mediatiedote ·

Voimakkaita tuulia luvassa Carunan verkkoalueille – sähkökatkot mahdollisia

Sääennusteen mukaan voimakkaat tuulet puhaltavat Carunan verkkoalueilla Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa sekä Satakunnassa perjantaina 3.4. Tuulen suunta vaihtelee ja tuuli voi olla ajoittain puuskittaista. Tuulen voimakkuus saattaa olla paikoin yli 20 metriä sekunnissa. Katkot sähkönjakeluun ovat mahdollisia.
Häiriötiedote ·

Myrskyn aiheuttamien vikojen korjaustyöt jatkuvat sunnuntaina

Suomen yli pyyhkäisseen Tuuli-myrskyn seurauksena Carunan asiakkaista oli enimmillään lauantaina illalla noin 10 000 ilman sähköä. Varhain sunnuntaiaamuna ilman sähköä oli noin 500 asiakastamme. Vikoja oli useilla verkkoalueillamme, joten vikoja korjaamaan asentajia tarvittiin ja tarvitaan edelleen runsaasti.
Häiriötiedote ·