Uutishuone
Limit search
Carunalla ennakointi on lähes puolittanut tapaturmataajuuden – yleisin turvallisuushavainto liittyy liikkumiseen
Carunan työmailla ennakointi eli oman työn vaarojen tunnistaminen ja turvallisuushavainnot ovat lähes puolittaneet tapaturmataajuuden kahdessa vuodessa. Ennakoivien turvallisuushavaintojen määrä on tänä aikana moninkertaistunut.
Epävakainen sää koettelee sähköverkkoja Pohjois-Suomessa ja Lounais-Suomen rannikolla alkuviikosta
Sääennusteet lupaavat runsasta sadetta, räntää ja tuulta Carunan verkkoalueille Lounais- ja Pohjois-Suomeen. Erityisesti ilmajohdoille ja puihin jäätyvä sade voi johtaa sähkönjakelun häiriöihin.
Myrskytuulta tiedossa Lounais-Suomessa ja Länsi-Uudellamaalla - sähkökatkot mahdollisia
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan lauantaina Carunan alueella on tiedossa puuskaista tuulta. Myrskytuuli on todennäköisesti pahimmillaan lauantai-illan aikana.
Puuskatuulia Varsinais- ja Etelä-Suomessa viikonloppuna – sähkökatkoihin kannattaa varautua
Carunan verkkoalueille on tulossa tänään puolilta öin puuskittaisia tuulia. Puuskatuulet ovat kovimmillaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Varsinais-Suomen ja Satakunnan saaristossa sekä Etelä-Suomen rannikolla. Sähkökatkoihin on siis syytä varautua.
Lohjalaisen tuotantolaitoksen hiilidioksidipäästöt pienenivät rutkasti - yhä useampi yritys sähköistyy
Monet teollisuuslaitokset siirtyvät tällä hetkellä öljylämmityksestä sähkölämmitykseen. Sähkönjakeluyhtiölle yhteiskunnan sähköistyminen näkyy ennen kaikkea liittymäkokojen kasvussa, kun vanhan sähköliittymän kapasiteetti ei enää riitä.
Ilmajoen Kisailijat voitti Carunan Nuorten Energiataidot -kisan
Elokuun ajan käynnissä ollut Carunan Nuorten Energiataidot -kisa on päättynyt. Kisassa Carunan verkkoalueen kuusi nuorten parissa toimivaa urheiluseuraa kilpailivat energiaan liittyvillä videoillaan yleisöäänistä. Kokonaisäänimäärä oli lähes 1 300. Tiukan kilpailun ja tasaisten äänimäärien jälkeen voittajaksi selviytyi Ilmajoen Kisailijat, joiden videolla havainnollistettiin eri energiatuotannon muotoja ja kierrätysvinkkejä liikkuen.
Vikatilanne rauhoittunut Carunan alueella – helikopterilla tehdään jälkitarkastusta
Keskijänniteverkon korjaukset etenivät Länsi-Uudellamaalla ja Lounais-Suomessa odotettua paremmin. Kymmenet asentajat tekivät töitä läpi yön. Tällä hetkellä vajaa 200 Carunan asiakasta on sähköä vailla, viat ovat pienjänniteverkossa.
Caruna rakentaa Turun saaristossa sähköliittymää poikkeuksellisella tavalla – "Meidän on tehtävä kaikkemme luontoa tuhoamatta"
Nauvossa on käynnistymässä poikkeuksellinen sähköliittymän rakennusprojekti, sillä alueella sijaitsee suojeltuja ja ainutlaatuisia kluuvijärviä. Rakentaminen vaatii suuntaporausta, jota käytetään yleensä pääasiassa teiden alituksessa. Lounais-Suomen saaristossa on paljon suojeltuja luontokohteita, ja sähköliittymän rakentaminen voi vaatia jopa vuoden selvitystyön.
Myrsky pyyhkäisee Uudenmaan ja Lounais-Suomen rannikon yli maanantaina – sähkökatkoja saattaa tulla
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan Uudenmaan, Lounais-Suomen ja Kymenlaakson yli kulkee voimakas lounaistuuli maanantaina. Puuskainen tuuli saattaa aiheuttaa sähkökatkoja etenkin Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa.
Energia-ala koetaan merkityksellisemmäksi kuin koskaan - Caruna on Suomen kahdeksanneksi paras työpaikka
Sähkönjakeluyhtiö Caruna on valittu Suomen kahdeksanneksi parhaaksi työpaikaksi isojen yritysten sarjassa. 86 prosenttia Carunan työntekijöistä sanoo, että Caruna on kokonaisuudessaan hyvä työpaikka.Tyypillisessä suomalaisessa yrityksessä vastaava luku on 38 %.
Sivutus