Uutishuone

Limit search

Jos kaikki tekevät osansa joustotalkoissa, arjen mukavuus ei kärsi

Kun sähkön tuotantotavat muuttuvat, muuttuu myös suomalaisten tapa käyttää sähköä. Jousto on tullut jäädäkseen, mutta se on erityisen tärkeää, jotta selviämme tulevasta talvesta. Kun uusiutuva tuotanto ei jousta, käyttäjien jousto korostuu. 
Artikkeli ·
Jos kaikki tekevät osansa joustotalkoissa, arjen mukavuus ei kärsi

Carunan kysely: Kotitalouksien tehokkaimmat energiansäästökeinot ovat vielä käyttämättä – halua kuitenkin löytyy

Sähkönjakeluyhtiö Caruna toteutti syyskuussa 2022 kyselyn suomalaisten asenteista sähkönsäästöä kohtaan. Vastauksista selvisi, että tehokkaimmat toimet sähkön säästämiseksi ja ns. piikkituntien tasaamiseksi ovat vielä tekemättä. Tahtoa sen sijaan on: lähes kaikki suhtautuvat myönteisesti sähkönkulutuksen tasaamiseen ruuhkahuippujen ulkopuolelle. 
Mediatiedote ·

Sähköä ilmassa monella rintamalla – sähkönkulutus kasvaa ja energiamurroksen vauhti kiihtyy

Sähkö on tullut entistäkin ajankohtaisemmaksi aiheeksi tänä vuonna. Sähkön saatavuus ja hinta sekä energiamurroksen kiihtyvä vauhti huolettavat ja se, miten pysymme tässä kaikessa mukana – kunnat, kuntalaiset ja yritykset. Huolet ovat isoja, ja kaikkiin huoliin ei löydy heti vastauksia. Olemme tässä tilanteessa yhdessä, ja yhteistyön merkitys vain kasvaa.
Blogi ·
Toimitusjohtaja Jyrki Tammivuori.

Varaudu kesällä ukkosen aiheuttamiin sähkökatkoihin

Kesä on ukkosaikaa, jolloin kannattaa varautua ukkosen aiheuttamiin vikoihin. Ukkosmyrskyt voivat rikkoa sähkö- ja puhelinverkossa olevia laitteita etenkin haja-asutusalueilla. Edullisin keino estää tietokoneiden, viihde-elektroniikan ja puhelinlaitteiden rikkoutuminen on irrottaa laitteet pistorasioista ukonilman ajaksi. Myös antenni-, puhelin- ja internetkaapelit kannattaa irrottaa.
Artikkeli ·
Salamointia