Uutishuone
Limit search
Carunan tavoitteena Suomen turvallisimmat työmaat – uusi turvallisuusvideo kertoo ennakoinnin tärkeydestä
Turvallisen työmaan muodostaa työntekijöiden henkilökohtainen oikea asenne, riittävä perehdytys ja ammattitaito. Carunan turvallisuusvideosarjan toisessa osassa pureudutaan ennakoinnin ja riskien arvioinnin tärkeyteen.

Tutkimustietoa sähkövarastoista – Caruna mallinsi Tampereen yliopiston kanssa akkujen toimintaa
Caruna näkee sähkövarastot tulevaisuudessa yhtenä osana jakeluverkkoa. Toistaiseksi Suomessa sähkövarastoja on vielä vähän, ja ennen laajempia käyttöönottoja tulee ratkaista tietyt kysymykset esimerkiksi suojauksen toiminnallisuudesta. Caruna tutkii asiaa yhdessä Tampereen yliopiston kanssa.

Bengtskärin historiallinen majakka kytkettiin sähköverkkoon
Turunmaan saaristossa, ruotsinlaivan reittimatkan varrella, seisoo 1900-luvun alussa rakennettu Bengtskärin majakka. Tänä vuonna majakka liitettiin sähköverkkoon, ja ensimmäinen mantereelta tulevalla sähköllä toimiva pöytälamppu syttyi.

Historiallinen tammikuja ja muinaismuistoalueita – Sähköverkon rakentamisessa otetaan espoolaisille tärkeä ympäristö huomioon
Caruna rakentaa Espoossa kuuden kilometrin pituista maakaapelia Leppävaarasta Sinimäkeen turvaamaan kaupungin kasvavaa sähkönkulutusta. Kaapelin reitti kulkee Kilon kartanon läheisyydessä, joten rakennustyössä on otettu huomioon 1700-luvulta lähtien kartanon maisemissa seissyt tammikuja.
Teekkarista Pelle Pelottomaksi – mitä tekee innovaatiopäällikkö?
Verneri Kohonen pakkasi kesällä laukut Oulussa, muutti pääkaupunkiseudulle ja aloitti työn Carunan innovaatiopäällikkönä. Voiko innovaatiopäällikköä verrata Ankkalinnan kuuluisimpaan keksijään?
Energiamurrokseen vastaaminen edellyttää rohkeutta kokeilla
Vielä kymmenen vuotta sitten en uskonut taittavani kesälomareissua sähköautolla ja valikoivani majoitusta sen perusteella, onko auton lataus mahdollista. Sähköä kulutetaan nykyisin hetkittäin ja yllättäen paljonkin. Tehopiikit laittavatkin verkon suunnittelun ja hallinnan uusiin raameihin.
Enerke ja Caruna parantavat Joensuussa sähkönjakeluverkon toimitusvarmuutta
Enerke Oy ja Caruna Espoo Oy ovat tehneet sopimuksen merkittävän sähköverkostohankkeen toteuttamisesta Joensuun verkkoalueella. Hankkeessa kaapeloidaan viimeiset ilmajohtoalueet Joensuun verkkoalueella vuosien 2021 - 2022 aikana.
Espoon Sinimäen sähköaseman ja siihen liittyvän 110 kV maakaapeliyhteyden rakentaminen alkaa - vaikutuksia liikennejärjestelyihin
Sinimäkeen rakennetaan lähivuosina uusi sähköasema kasvavan sähkönkulutuksen tarpeisiin sekä tukemaan hiilineutraalin Espoon strategiaa. Hankkeen yhteydessä rakennetaan myös 6 kilometrin mittainen suurjännitteinen maakaapeliyhteys Leppävaaran ja Sinimäen sähköasemien välille.
Suomalainen keksintö eChargie tekee sähköauton lataamisesta helppoa ja edullista
Tampereella veneilijät saavat sähkönsä vaivattomasti. Siirrettävän eChargie-laitteen avulla kaupunki myy veneilijöille kesäisin sähköä suoraan laitureilta ja talvisin laitteet palvelevat veneenomistajia venevarikolla. Carunan innovaatiotiimi on ollut mukana laitteen kehitystyössä vuodesta 2018 lähtien.
Carunan innovaatiokilpailu alkaa: Mikä sähköön liittyvä keksintö tekisi arjesta mukavampaa, säästäisi energiaa tai hyödyntäisi tekoälyn mahdollisuuksia?
Keskiviikkona 24.3. käynnistyy Carunan järjestämä innovaatiokilpailu Suuri Propellihattukisa. Caruna haluaa kannustaa suomalaisia keksimään kiinnostavia ja mahdollisesti koko yhteiskuntaa hyödyttäviä tai energiamurrosta vauhdittavia palveluita, sovelluksia ja teknologiaa.
Sivutus