Uutishuone
Limit search
Carunan tavoitteena Suomen turvallisimmat työmaat – uusi turvallisuusvideo kertoo ennakoinnin tärkeydestä
Turvallisen työmaan muodostaa työntekijöiden henkilökohtainen oikea asenne, riittävä perehdytys ja ammattitaito. Carunan turvallisuusvideosarjan toisessa osassa pureudutaan ennakoinnin ja riskien arvioinnin tärkeyteen.

Ettei vaan nyt kävisi mitään - rakentaminen vauhdittuu kesää kohti, joten on syytä muistaa muutama asia
Sähkönjakeluyhtiö Caruna kyseli huhtikuussa kansalaisilta sähköturvallisuuteen liittyviä asioita. Samassa yhteydessä kysyttiin myös tietävätkö kansalaiset, että sähkönjakeluyhtiöt tarjoavat ilmaisen kaapelinäytön ennen kaivuutöiden aloittamista? Tai tietävätkö, miten toimia sähkölinjalle kaatuneen puun kanssa?
Reilu kolmannes suomalaisista käyttää viallisia sähkölaitteita - vaarallista nollavikaa ei tunnisteta
Sähkönjakelija Carunan huhtikuussa teettämän kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset ovat varsin valveutuneita sähköturvallisuuteen liittyvissä asioissa. Kyselyn mukaan kaksi viidestä suomalaisesta kiinnittää säännöllisesti huomiota sähkölaitteiden yleiskuntoon, mutta reilu kolmannes suomalaisista käyttää tai on käyttänyt viallista sähkölaitetta.
Sinimäen uuden sähköaseman rakentaminen etenee, erityishuomio turvallisuudessa ja vastuullisuudessa
Sähkönjakeluyhtiö Caruna rakentaa Espoon Sinimäkeen uutta sähköasemaa, joka palvelee suoraan 15 000 espoolaista ja takaa välillisesti yli 140 000 asukkaan sähkönsaannin. Hankkeen yhteydessä rakennetaan myös kuuden kilometrin mittainen suurjännitteinen maakaapeliyhteys Leppävaaran ja Sinimäen sähköasemien välille. Työntekijöiden ja alueen asukkaiden turvallisuus on varmistettu hankkeessa kokonaisvaltaisesti jo rakentamisen suunnittelusta lähtien.
Caruna aloittaa säänkestävän markkinointikampanjan
Sähkönjakeluyhtiö Caruna aloittaa Säänkestävää kehitystä -markkinointikampanjan. Kampanjassa hyödynnetään muun muassa reaaliaikaisiin säätietoihin perustuvaa mainontaa. Tavoitteena on lisätä Carunan palvelujen tunnettuutta, ohjata asiakkaita uusien, digitaalisten palvelukanavien käyttäjiksi sekä kertoa, miten asiakkaan arki on turvattu säänkestävällä kehityksellä.