Uutishuone

Limit search

Caruna nykyaikaistaa lähes 50 000 asiakkaansa sähkönjakelua Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen taajama-alueilla - rakennustyöt käynnistyivät viikolla 41

Sähkönjakelija Caruna uudistaa kumppaneidensa kanssa Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen taajama-alueiden sähkönjakelua vastaamaan nykyistä paremmin sähkönkäytön tulevaisuuden tarpeisiin. Lähikaapelihankkeen nimellä kulkevan hankkeen pääurakoitsijana toimii Netel Oy, jonka kanssa sähköverkkoa uudistetaan ja parannetaan seuraavan neljän vuoden ajan.
Mediatiedote ·

Lokakuun ensimmäisellä viikolla Caruna kartoittaa yöaikaan sähköverkon kuntoa eri puolilla Espoota

Lokakuun ensimmäisellä viikolla, alkaen maanantaista 4.10., voi eri puolilla Espoota nähdä Carunan logolla varustetun auton, joka liikkuu öiseen aikaan. Autossa on mukana laite, joka tutkii Carunan pienjännitteistä sähköverkkoa ja ilmoittaa, jos verkossa havaitaan vika. Vastaavanlaisia tutkimuksia on jo aiemmin tehty muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa ja eri puolilla Eurooppaa. Nyt tätä tekniikkaa testataan ensi kertaa Suomessa.
Mediatiedote ·

Helikopterisahaus aikataulussa päätökseen Länsi-Uusimaalla

Sähkönjakeluyhtiö Caruna sahasi elokuun aikana helikopterin avulla oksistoa sähkölinjojen varrelta Länsi-Uudellamaalla. Helikopterisahauksen avulla poistettiin liian lähelle sähköjohtoa kasvaneiden puiden oksat, jotka saattoivat aiheuttaa sähkökatkoja tuulenpuuskien aikana. Sahaukset ovat osa sähköverkon kunnossapitotyötä. 
 
Mediatiedote ·

Caruna tekee helikopterisahausta Länsi-Uudenmaan alueella elokuussa

Sähkönjakelija Caruna sahaa helikopterin avulla oksistoa sähkölinjojen varrelta Länsi-Uudellamaalla. Helikopterisahausten avulla poistetaan liian lähelle sähköjohtoa kasvaneiden puiden oksat, jotka saattavat aiheuttaa sähkökatkoja tuulenpuuskien aikana. Sahaustyö aloitetaan säiden salliessa 9.8. alkaen kuitenkin viimeistään elokuun aikana. Työn kesto on 2-3 viikkoa. Työ valmistuu viimeistään 15.9. 
Mediatiedote ·

Paula-myrskyn aiheuttamien vikojen korjaaminen jatkuu juhannuksena - helikopterit tarkastavat edelleen alueen tuhoja

Paula-myrskyn aiheuttamia vikoja korjataan muun muassa Taivalkoskella, Pudasjärvellä ja Kuusamossa. Asentajia on töissä kymmeniä eri puolilla laajaa tuhoaluetta. Tuhoja kartoitetaan edelleen muun muassa kahden helikopterin avulla. Puiden poisto sähkölinjoilta on ammattilaisten työtä, joten niitä ei saa omatoimisesti mennä poistamaan. Tuhoja korjaaviin koneisiin ja työryhmiin sekä helikoptereihin on pidettävä etäisyyttä.
Mediatiedote ·

ENP ja Caruna kehittävät Koillismaan sähköverkkoa

Sähkönjakelija Caruna ja Limingassa pääkonttoriaan pitävä Efficient Network Partner Oy (ENP) ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaisesti urakoitsija ENP vastaa Koillismaan taajamien sähköverkon kehittämisestä Carunan Lähikaapeli Koillismaa -hankkeessa lähivuosien aikana. Hankkeessa lähes 5 000 asiakkaan sähköverkkoa uusitaan vastaamaan tulevaisuuden tarpeita.
Mediatiedote ·

Eltel ja Caruna solmivat merkittävän sopimuksen Pohjanmaan sähköverkon kehittämiseksi

Eltel on allekirjoittanut sähkönjakeluyhtiö Carunan kanssa sopimuksen, jossa Eltel kokonaisvastuullisena urakoitsijana parantaa Pohjanmaan taajamien sähkönjakelua vastamaan alueen tulevaisuuden tarpeita. Taajamien pienjänniteverkkoja maakaapeloidaan ja samalla verkkoon lisätään automatiikkaa, joka nopeuttaa myös viankorjausta.
Mediatiedote ·